Ei liene aivan uusi oivallus kirjoittaa romaani ajasta ja historian myllerryksistä lähtökohtana talo tai maatilkku. Saksalainen - kustantamo tarkentaa itäberliiniläinen - kirjailija ja ohjaaja Jenny Erpenbeck on valinnut tämän näkökulman.

Kodin ikävä
-romaanin (Avain 2011; Heimsuchung, 2008 ; suom. Helen Moster) keskipisteenä on Klaran metsikkö, aikojen kuluessa syntyneen järven rannalla oleva maatilkku, joka on tarkoitettu kylänvanhimman nuorimman tyttären perintöosaksi. Kun Klarasta ei ole perinnön haltijaksi, pilkotaan metsikkö kolmeen osaan ja myydään kesäpaikoiksi. Yksi palsta myydään kahvin ja teen maahantuojalle, toinen verkatehtaijalle ja kolmas berliiniläiselle arkkitehdille, joka 1920-luvulla rakentaa palstalleen talon tarkasti morsiamensa toiveita noudattaen. Talosta tuleekin romaanissa keskeinen merkitysten ja muutosten kantaja, pysyvyyteen ja muuttumattomuuteen pyrkiessäänkin ihmisen väliaikainen merkki maisemassa. 

Klaran metsikön ja siitä lohkottuja palstoja hallitsevien ihmisten ja sukujen kautta tarkastellaan Saksan historiaa noin sadan vuoden ajan. Romaanin ajallinen kaari on paljon pidempi - teos alkaa 24 000 vuoden takaa kuvaamalla miten jääkausi muovasi järven ja sen rannat. Samalla näkökulma historiaan asettuu etäännytetyksi, yksi aikakausi on vain pieni hetki maiseman ajassa, maiseman joka koko ajan muuttuu ja jonka pysyvyys on vain näennäistä.

Erpenbeck kirjoittaa runollista ja vaikuttavaa proosaa, hän kätkee paljon lauseiden ja sanojen väliin. Hän kuljettaa rinnakkain useita tarinanosia ja vahvoja symbolimerkityksiä kantavia kuvia (esimerkiksi perunakuoriaisen eteneminen lännestä itään). Kodin ikävässä keskeinen tyylikeino on toisto. Toisteisuus ilmenee vuodenaikojen kierrossa sekä lauseiden ja tapahtumien toistamisena, mistä syntyy vahva ajankulumisen mutta myös etäännyttämisen tuntu. Romaanin pysyvin henkilö on nimetön ja vähäsanainen puutarhuri, joka hoitaa etenkin arkkitehdin palstaa. Puutarhuri on myyttinen ja mystinen hahmo, iätön, luontoon sulautuva ja tavallaan koko Klaran metsikköön henkilöityvä hahmo. Puutarhurin töiden toisteisen luetteloinnin kautta ajan kuluminen sekä luonnon ja vuodenaikoijen ikuinen kiertokulku tulevat näkyviksi.

Klaran metsikön perheiden ja palstojen yli vyöryvät toinen maailmansota, Itä-Saksan hallintokiemurat ja Berliinin muurin murtumisen jälkeinen aika. Erpenbeckin kerrontatyyli on osin toteavaa ja pelkistettyäkin. Hän ei mässäile kauhukuvilla, mutta hän kykenee lataamaan juutalaisen verkatehtailijan Saksaan ja Puolaan jääneiden perheenjäsenten kohtaloiden ja holokaustin alta pelastuneiden tunteiden kuvauksiin todellista piinaa ja kauhua. Verkatehtailijan perhettä kuvatessaan Erpenbeck tulee ehkä lähimmäksi henkilöitään, ja tekstin intensiivisyys kohoaa. Kirjailija antaa romaanissaan vain osalle henkilöistä nimet, ja siksi verkatehtailijan perheen nimien toistuvat luettelot nousevat merkittäviksi, niiden kautta kuolema ja hävittäminen tuodaan esiin. Muut henkilöt on pääsääntöisesti määritelty ammattinsa kautta tai suhteessa taloon ja sen asukkaisiin: arkkitehti, arkkitehdinvaimo, kirjailija, isäntä, nuori isäntä, puutarhuri, kylävieras, alivuokralaiset, lapsuudenystävä.

Kodin ikävä on vahvatunnelmainen romaani. Tekstin vahvuus ei kaikin osin kanna aivan loppuun asti. Mitä lähemmäksi nykyhetkeä tullaan, sitä viitteellisemmäksi tuntuu teksti käyvän, ikään kuin liian lähellä oleviin tapahtumiin ei olisi vielä tarpeeksi perspektiiviä. Teoksen tasoa se ei laske kuitenkaan. Ei myöskään se, että käännökseen on lipsahtanut muutama kohta, joissa ei voi sanoa onko kyse kirjoitusvirheestä vai tahallisesta tai tahattomasta rektiovirheestä. Näin vahvassa ja muuten erinomaisessa ja hyvin käännetyssä teoksessa moiset, mahdolliset lapsukset tuntuvat harmillisilta.

Entä mitä sitten on romaanin nimen kodin ikävä? Klaran metsikkö tuntuu olevan osalle sen palstoilla kesiään viettäneille - ja ehkä myös kylänvanhimman Klara-tyttärellekin - merkittävin paikka maailmassa tai ainakin sellaisen symboli. Lapsuuden tai onnen ja rauhan ajan saareke, paratiisi, jota ei enää ole.