Pidätellyn tuskainen ja melankolinen tulkinta, hurjaakin hurjempi revitys, josta monella nykyesiintyjällä olisi paljon opittavaa vai hallitun teatterimainen esitys? Siinäpä pulma tämän sunnuntain klassikkoa valittaessa, sillä Jacques Brel hallitsi kaikki nuo. Brel esiintyy teatraalisesti heittäytyen ja onnistuu vaikeassa lajissa hienosti. Teenkin kompromissin ja valitsen tällä kertaa kolme klassikkoa, niistä jokainen voi valita itselleen sopivimman.

Ne Me Quitte Pas - tätä on on jo lähes vaikea katsoa, laulajan tunnetilaan heittäytyminen ja kyyneleet tulevat liki ruudusta läpi. Tunnetila on aito tai hyvin näytelty.

Amsterdam - hurja heittäytyminen.

Mathilde - hallittua teatteria:



Tämän sunnuntain klassikkoja - mieslaulajat ovat tällä kertaa päivän sana:

Hirlii on valinnut hienon suomalaisäänen.
Viides rooli on valinnut yhden unohtumattomimmista Suomi-filmin kohtauksista.
Karikin klassikoi vahvojen miesten kappaleella.
Sooloilijan klassikkolaulaja on myös todellinen heittäytymisen mestari.
HannaHin klassikko onkin suosikkiyhtyeeni.
SusuPetal luottaa heviballadiin.
Lepis menee rock'rollin juurille.
Itkupilli luottaa saksalaiseen elektroniseen musiikkiin.