Päivästä toiseen ohitan pyörätielle kokoontuneet neontakkiset miehet, jotka hiljaisina tuijottavat tien poikki kiemurtelevia vihreitä letkuja. En tiedä mitä he tekevät enkä kysy montako kertaa minun on kannettava pyörä heidän ohitseen. Kun vaihdan reittiä, ovat miehet jälleen edessäni. He katsovat metsiköstä toiseen luikertelevaa letkua, käärmeen tyhjää nahkaa. Astun nahan yli, väistän suojakäärettä, jonka sisällä tapahtuu jotain salaista, minulle tuntematonta. Kuljen läpi hiljaisuuden, joka alkaa repeillä reunoistaan astuttuani viisi askelta, kuusi. Miehet pienenevät, letkun nahka sulautuu vihreyteen. Metsä puristuu tien ympärille. Varjon ja varjon välissä äkillinen häikäisy.

                           **************************************************

Runotorstain haasteena on Kas kummaa.