Mikä ihme saa jotkut ihmiset kailottamaan kännykkään julkisessa liikennevälineessä kaikki mielen päällä olevat asiansa? Onhan se aikamoinen taito saada heti aamusta lukemattomat ympärillä istuvat tuntemattomat ihmiset tuntemaan synkkää myötähäpeää ja ravistelevaa noloutta kuullessaan, miten puhujan siippa on sitä ja tätä ja miten sillekin on selvästi ruoka maistunut ja kaikkea muuta mahdollista, mitä kukaan ympärillä olija ei puhujan elämästä haluaisi tietää.

Oman siippani kanssa mietimme miten tällaisessa tilanteessa vaihtoehtoisesti pitäisi toimia sen korvia luimistelevan hiljaisen ärsyyntymisen sijasta. Mitäpä jos osallistuisimme keskusteluun - osallisiahan jo haluamattamme olemme. Voisimme pyytää kaakottajaa laittamaan kaiuttimen päälle, siten kuulisimme koko keskustelun. Voisimme esittää omia kysymyksiämme tai kannustushuutojamme morkattaville henkilöille. Taputtaa rytmikkäästi ja räpätä puhujan edellisiä lauseita. Kannustaa kanssamatkustajat yhteislauluun, hymyillä leveästi kaikelle mitä kailottaja puhelimeensa sanoo.

Haluavatko nämä kännykkäkaakottajat oikeasti levittää koko elämänsä muiden korviin vai oleilevatko he puhuessaan kuplassa, jonka luulevat estävän muita kuulemasta. Ovatko he vain piittaamattomia?

Naurattamaanhan tällaiset jutut käyvät, sitten myöhemmin. Ja samalla vankistuu kiintymys omaa polkupyörää kohtaan.