"Uskalla pysähtyä ajattelemaan" kehottaa mainoslehtinen jota yritän pyydystää roskapussien joukosta viereiseen paperinkeräyslaatikkoon. No minäpä pysähdyn. Vartti tässä onkin aikaa.

Ajattelisinko yllättäen tullutta surua, raskasta saattomatkaa? Nilkkoihin kaatuvia työäasioita, keskeneräisiä projekteja, sinne tänne ryntäilyä aina hieman kelloa hitaammin? Ihmisten älyllistä epärehellisyyttä, tarkoitushakuista tosiseikoista piittaamattomuutta? Hierteitä, pettymyksiä, hämmennystä? Väärin kierrätettyjä roskia? Väärinasennettua herätysaikaa? Loskassa vuotavia kenkiä? Joulusiivousta?

Kaikkeen tuohon ja moneen yksinkin menee enemmän kuin vartti enkä ole varma uskallanko ihan kaikkea noista ajatella loppuun asti. Kaikelle ei voi nauraa, kuten niin monille pienille hierteille, joita tähänkin päivään on mahtunut.

Toisaalta tähän päivään on mahtunut myös pieniä helmiä - esimerkiksi se, kun töissä pieni koululaistyttö halusi lukea kanssani joulurunoja. Siirsimme kirjaa tiskin yli ja lausuimme runoja toisillemme. Illalla oma jälkikasvu hemmotteli itsekirjoittamallaan sadulla.