Aamut ovat hämärännihkeitä, paljaiksi nuollut oksat vetävät sormillaan harmaata pilvitäkkiä päivänvalon eteen.

Oranssit helmiketjut mutkittelevat alas mäkeä, kulkevat kauas. Kirkkaat pisteet soljuvat vastaan, lävistävät aamun valottomuuden.

Valopisteet levittäytyvät, täplittävät maiseman. Hetken harmaan keskellä on kaunista.

Harmaa asuu hampaan raossa, valvottaa öitä, taipuu vasta vahvan lampun alla.

Harmaa kietoutuu ympärille, pehmeänä, vaimentavana. Harmaa nojaa polveen, on ja annan sen olla.

Harmaa hengittää hiljaa, raottaa turkkiaan.

Katso, sen kätkössä kaikki värit.