En ole mitenkään ahkera fantasian lukija. Jos tartun fantasiakirjaan, luen yleensä lapsille ja nuorille tarkoitettua fantasiaa – vaikka myönnän että jaottelu nuorten ja aikuisten kirjoihin voi olla harhaanjohtavaa ja tarpeetontakin. Nuortenfantasia voi olla hyvinkin syvällistä ja ajatuksia herättävää ja hyvän nuortenkirjan soisi eksyvän aikuisenkin käteen.

Niin kuin esimerkiksi Tuulia Ahon fantasiakirjaparin Kuikansulka ja Pääsky ja Yötuuli (2005 ja 2006, WSOY). Kirjoja voisi fantasian sijasta kutsua saturomaaneiksikin, nimitysten raja on häälyvä. Aho kirjoittaa hyvin suomalaista fantasiaa (tai mistäs minä tiedän, en ole fantasian tuntija), missä luonto ja shamanistiset luontoon sulautumiset ovat voimakkaasti läsnä. Syntytarinat, sadut, kansanperinne ja –usko vaikuttavat teosten taustalla ja Aho on sulattanut ne erinomaiseksi fantasiamaailmakokonaisuudeksi.

En halua paljastaa teosten juonista paljoakaan, muutama alkupala riittänee. Ensimmäinen osa kertoo nimensä mukaisesti Kuikan kansan tarinankertojan Kuikansulan tarinan. Nuori neito lähtee etsimään saalistajan ryöstämää korvaamatonta aikakangasta, joka paljastaa uneksijalle menneet ja tulevat. Kuikansulan matkaseurana on sammalväkeen kuuluva pieni ja karvainen opastaja Rapina, myöhemmin seuraan liittyy toinenkin opastaja Takiainen. Etsintämatkalla seurue törmää Itätuuleen, metsähevoskansan entisen päällikön poikaan, joka myös on etsimässä aikakangasta. Jatko-osa Pääsky ja Yötuuli kertoo Kuikansulan kaksospoikien kasvutarinan seitsemäntoista vuotta myöhemmin.

Molemmat teokset ovat juoneltaan jännittäviä seikkailuja, mutta niissä on muutakin. Ihmisen muuntuvia tunteita, rakastumista ja omaksi itsekseen kasvua Aho kuvaa herkästi ja oivaltavasti. Ihminen kasvaa sellaiseksi, joksi hänet on tarkoitettu eikä kaikkea voi saavuttaa ilman uhrauksia. Kirjailija ei sorrukaan pakonomaisiin onnellisiin loppuihin ja helppoihin ratkaisuihin. Kuolema, suru ja luopuminen ovat onnen ja ilon rinnalla läsnä teoksissa.

Kuikansulka on hyvä fantasia/saturomaani, mutta Pääsky ja Yötuuli on vielä parempi ja kiinnostavampi. Haltian lumoamaksi joutuneen Yötuulen ja häntä etsimään lähteneen Pääskyn tarinat kerrotaan intensiivisesti ja osin nuorukaisten tuntemuksista käsin.  Teoksen osin avonainen loppu viitannee jatko-osiin.

Tarinankertojat ja unennäkijät eivät suotta ole teosten keskushenkilöinä. Tarinat ja unet ovat näkyjä henkilöiden sisäisiin maailmoihin, ne paljastavat asioita henkilöistä lukijoiden lisäksi henkilöille itselleen. Unet ja tarinat tarjoavat ratkaisuja ongelmiin, ne ohjaavat juonen kulkua. Tarinaperinteen voimakas työntyminen mukaan teoksiin onkin yksi osa niiden viehätystä.

Lukekaa itse, älkääkä hämmentykö vaikka joutuisitte Kuikansulan ja Pääskyn ja Yötuulen saadaksenne pistäytymään kirjaston lastenosastolla.