Tommi houkutteli laatimaan runokokoelmalistan (Tommin hyvin perusteltu lista löytyy täältä). Tarkoitus olisi ilmeisesti listata suosikkikokoelmani. Se on vaikeaa, koska minua yleensä puhuttelevat pikemminkin yksittäiset runot kuin kokoelmat. Luen kokoelmia kokonaisuutena, etsin teosta läpäiseviä teemoja, yritän löytää runoja yhdistävän sisäisen kaaren, mutta silti yksittäinen runo, ehkä vain yksi säe, on se johon pysähdyn. Mutta on niitä suosikkikokoelmiakin, niistä osasta lista tässä - kutakuinkin kronologisesti. Listalla on siis mahdollisuus kasvaa ja kehittyä.

1. Tuomas Anhava, Kuuntelen, vieras. Ainoa runokokoelma, jonka äitini on minulle ostanut. Olin teinityttö ja toivoin runokokoelmaa joululahjaksi. En muista pyysinkö juuri tätä, mutta muistan miten onnellinen olin, kun tavallisesti tarpeellisia ja proosallisia lahjoja ostavan äitini paketista syliini tipahti tämä teos. Nyt aamulla sitä uudestaan pitkästä aikaa lukiessani moni runo oli heti tuttu, monesti aiemmin luettu.

2. Edgar Lee Masters, Spoon River antologia. Ensimmäinen itse ostamani runokokoelma. Innostuin teoksesta, kun eräs kaverini esitteli sitä. Ostin teoksen Lasipalatsin kirjakaupasta, jota ei enää vuosiin ole ollut olemassa.

3. Lauri Viita, Kootut runot. Aloin lukea, koska nuoruudenrakkauskin luki. Ainoa mies, joka on lukenut minulle runoja. Viitaa tosin, eikä rakkausrunoja, mutta silti. Rakkaus jäi, mutta Viita ja kotimaiset runoilijat eivät.

4. Arto Melleri, Schlaageriseppele. Vahvoja ja vyöryviä runoja, herkkiä piirtoja menneestä. Pohjanmaa, Helsinki ja Eurooppa, lapsuus, nuoruus, mennyt ja oleva. Historiaa ja muutosta. Rosoinen kokoelma teki ensilukemalla vaikutuksen.

5. Lassi Nummi, Matkalla niityn yli. Ensimmäinen lukemani Nummen kokoelma ja se sytytti rakkauden runoilijan sanoihin. Miksi muuten suomen kielestä puuttuu oikea sana, jolla kuvata rakkautta kirjallisuuteen, taiteeseen ylipäänsä? Jokin keveämpi, abstraktimpi ilmaus?

6. Kirsi Kunnas, Tiitiäisen satupuu. Löysin tämän vasta aikuisiällä. Runot kolahtivat lukiessani niitä esikoiselleni. Lapsi oli puolivuotias, köllötteli lattialla, minä istuin vieressä, tartuin kirjaan ja aloin lukea. Pam. Ääneen luettuina runojen rytmi alkoi elää ja sykkiä. Se mikä ennen oli tuntunut tylsältä, oli nyt riemullista ja aitoa sanomisen ja kielellä leikkimisen iloa. Tästä alkoi matkani lastenrunoihin.

7. Pieni aarreaitta III. Runoaitta. Tiitiäisen satupuun jälkeen en päässyt irti lastenrunoista. Hankin Pikku Pegasoksen, Suomen lasten runottaren ja Runoaitan, jotka kaikki ovat nykyisin resuisiksi luettuja. Niistä valitsen suosikikseni Runoaitan, joka on todellinen suomalaisen lastenrunouden antologia Jaakko Juteinista Leena Laulajaiseen. Vuonna 1992 ilmestynyttä teosta voisi päivittääkin uusilla runoilijoilla.

8. Tittamari Marttinen, Käärmesormus. Mökin terassilla kesäaamuna ahmittu teos kiinnostaa yhä. Huima matka 1300-1400-luvun vaihteessa eläneen alaburgundilaisen Beata Lyonilaisen aistilliseen ja monitahoiseen naisenelämään.

9. Niina Hakalahti, Jotkut ja toiset. Pidän kokoelman ironisesta huumorista, pidän siitä, että tavallinen arki tuodaan runouteen ja sitä käsitellään runon keinoin ylevyyteen takertumatta.

10. Kari Levola, Kaikki kartat ajan tasalla. Pidän kokoelman pitkistä runoista, lyhyistä en niinkään. Runojen viisikymppinen minä tarkastelee muistoja, miettii ikääntymistä. Kaunista, pohdiskelevaa ja koskettavaa tekstiä, jonka pariin voi palata.
   668909.jpg