Kahvipavut voi paahtaa vaaleiksi, tummiksi tai vieläkin tummemmiksi. Kahvi on mustaa, kunnes siihen kaadetaan maitoa. Musta kahvi on pahaa, rasvaisella maidolla jatkettuna hyvää, koska pieni määrä maitorasvaa irrottaa kahvista aromeja. Kahvi on tervellistä kohtuullisina määrinä ja haitallista suurina. Kahvi herättää aamuisin ja illalla nautittuna saattaa aiheuttaa unettomuutta. Kahvi voi rentouttaa, närästää, olla ajatuksien stimuloija, oma rauha, kitkerä tuoksu, työn tauko, pakkopullan lisäke tai korvike.

Omat kahvikokemukseni ja luetuista poimani tiedot muodostavat käsitykseni kahvista. Jokin tuossa ylläolevassa tekstissä saattaa olla kuva. Tai sitten ei.

Kaikella tällä ei ole mitään tekemistä Juhani Ahvenjärven teoksen Kahvin hyvyydestä (1997) kanssa, en edes lukenut sitä kahvikuppi kädessäni. Myönnän että tartuin sinisilmäisesti teokseen luullen pääseväni lukemaan oodeja kahville. Ei ollut oodeja eikä sitä kahviakaan kuin yhden runon ja tulkinnan verran. Teos on takakannen mukaan tarkoitettu sanataiteen opiskelijoille (tämän luin vasta kirjan luettuani).

Teoksen nimi tulee runokuvia ja niiden väistämistä kuvaavasta esseestä tai artikkelista, jossa runoilija kirjoittaa runon visuaalisuudesta ja edellisen kokoelmansa Viivoitettu uni (1996) vastaanotosta ja sen tarkoituksellisen kuvattomuuden herättämistä ajatuksista. Siis muuan muassa näistä. Kirjoituksessa on kokoelman ainoa kahviruno ja sen tulkinta, jossa päädytään kuvan katoamiseen tekstin pinnan alle.

Kokoelman kolmannessa osassa Ahvenjärvi taustoittaa joitakin Viivoitetun unen ja Hölkkä-kokoelman (1992) runoja, omien sanojensa mukaan 'kirjoittaa selityksiä'. En ollut monestikaan samaa mieltä kirjoittajan kanssa hänen omista runoistaan - luin niitä aivan toisin. Minusta oli kyllä erittäin kiinnostavaa lukea Ahvenjärven selityksiä, lukiessani väittelin hänen ajatustensa kanssa ja päädyin joissakin tapauksissa hylkäämään omassa luennassani hänen tulkintansa. Kirjailija voi valottaa tekstiensa taustoja, muttei lopultakaan ohjailla tulkintaa eikä runoilija siihen pyrkinytkään. Vastahankaisista ajatuksistani huolimatta nämä taustoitukset ovat mielenkiintoisia ja sai toivomaan, että muutkin runoilijat kirjoittaisivat enemmän taustoja auki. Tai sitten ei, en oikeastaan ole varma.

En myöskään ollut samaa mieltä selityksissä käsitellystä muistinmenettämisen ihanuudesta. Luin kyseistä kohtaa bussissa, jonka radiosta alkoi soida vanha euroviisu Ding-dinge-dong, viisu jota olen inhonnut ja johon olen vähitellen alkanut suhtautua leppoisammin. Nyt laulu sai minut hyvälle tuulelle ja hoopoa viisua vasten Ahvenjärven tekstissä ilmaisemat ajatukset saivat minut miettimään muistojen olemusta tarkemmin. Ahvenjärvi toki puhuu luovuudesta eikä niinkään elämästä, hän puhuu muistinmenetyksen tyhjyyden sijasta "uudenlaisen merkityksen täyteydestä" ja vierauden tunteen merkityksestä luovuudelle.

Kahvin hyvyydestä on samalla tavalla ristiriitainen kuin kahvikin. Se on stimiloiva, mutta liiallisesti nautittuna hermostuttava ajauskiihdytin. Se antaa hyvin mielenkiintoisen näkökulman runon visuaalisuuteen, kuvien merkitykseen. Vaikka en kokoelman kaikista varsinaisista runoista niin innostunut ollutkaan, herätti teos kiinnostuksen Ahvenjärven muuhun tuotantoon. Ja ehdottomasti Kahvin hyvyydestä kannattaa lukea.