Edellisen kirjoitukseni saamien kommenttien myötä aloin miettiä kysymistä ja vastaamista enemmänkin. Mikä estää kysymisen, löytyykö aina halua vastata vaikka mahdollisuus vastaamiseen olisi ja kysyjä esittäisi oikeita kysymyksiä? Kumpi on tärkeämpää: esittää oikeat kysymykset vai saada niihin vastaus? Joskushan jo se, että osaa muokata itseä vaivaavan asian kysymyksen muotoon, on helpottavaa ja ymmärrykselle tilaa antavaa. Mutta toisaalta pelkkä mielikuvituksen käyttö vastauksen sijasta ei ole antoisaa. Ehkä kysymymisen ja vastaamisen merkitys täytyy arvottaa tilanteet ja asiayhteydet huomioiden. Ja lopulta: jos haluan kysyä asioita menneiltä polvilta, enkö silloin oikeastaan halua tietää jotain olennaista itsestäni, eivätkö muotoilemani kysymykset kerro juuri niistä asioista, jotka minua vaivaavat?