Luultavasti tämä on Josephine Teyn syytä. Ainakin vaikutusta. Ehkä hän vetosi minussa piilevään arkistojen ja historiallisten dokumenttien säilyttämisen kannattajaan. Tai ehkä hän vain oli hyvä kirjailija, joka osasi lumota minut tarinallaan. Niin tai näin, hänen syytään, ansiotaan tai vaikutustaan se on.

Pidän näet usein dekkareista, joissa on kaksi aikatasoa. Siis sellaisista, joissa teoksen nykyhetkestä käsin yritetään ratkaista kaukaiseen (vähintään vuosikymmenten takaiseen) aikaan sijoittuvaa rikosta.

Josephine Teyn Ajan tyttäressä (Sapo 18, 1956; The Daughter of Time, 1951) rikostutkija Alan Grant on sidottu sairaalasänkyyn loukkaantumisensa jälkeen. Hän on kiinnostunut kasvoista. Ystävä tuo hänelle viihdykkeesi historiallisia muotokuvia ja niiden joukosta Grant löytää vuosina 1483-1485 hallinneen Rikhard III:n kuvan. Grant kiinnostuu kuvasta ja alkaa sairaalasängystään käsin tutkia olisiko Rikhard todellakon voinut murhauttaa pienet veljenpoikansa. Apunaan hänellä ovat ystävien kantamat lisämuotokuvat, kirjalliset dokumentit ja kirjat (muistaakseni). En muista mihin lopputulokseen Grant päätyi, mutta taidanpa kesällä lukea kirjan pitkästä aikaa uudestaan.

Ajan tytär oli siis lajissaan ensimmäinen lukemani tämänkaltaisen dekkarigenren edustaja ja sen jälkeen olen lukenut niitä jonkun verran. Suosikkejani ovat Colin Dexterin Neidonmurha (Otava 1991; The Wench is dead, 1989), jossa myös poliisi, komisario Morse, ratkoo sadan vuoden takaista rikosta sairaalavuoteesta käsin) sekä Stephen Boothin Jääkylmät jäljet (Blue Moon 2004; Blood on the Tongue, 2002) ja Peter Robinsonin Kuiva kuuma kesä (Blue Moon 2002; In a Dry Season, 1999), joissa toisen maailmansodan aikainen rikos tulee tutkintaan nykypäivänä.

Tey ja Dexter tukeutuvat akateemisesti dokumentteihin ja päähenkilön arvoituksia ratkovaan älyyn, Boothin ja Robinsonin teoksissa vanhat rikokset tulevat esiin ja mahdollisesti kytkeytyvät uuteen rikokseen tai muulla tavoin liittyvät nykyhetkeen.

Parhaillaan luen islantilaisen Arnaldur Indriðasonin teosta Mies järvessä (Blue Moon 2007; Kleifarvatn, 2004), jossa kulkevat rinnan nykyhetki ja kylmän sodan aika, muun muassa 1950-luvun DDR. Kiinnostava rakenne ja tarina.

Kahden aikatason romaanit ovat muutenkin mielenkiintoisia, eivät vain dekkareissa. Vinkkejä hyvistä tämäntyyppisistä kirjoista vastaanotetaan kommenteissa!