Olen tällä viikolla katsellut Kaksi tornia ja Kuninkaan paluun sekä Narnian. Sormusten ritareista katsoin vain osia, joten ihan täydellistä trilogian katsominen ei ollut. Jos vielä viikonloppuna kaivaisin Potterit esiin, olisi viikkoni kovin fantasiantäyteinen. Taru sormusten herrasta -elokuvat lumosivat taas ja saivat aloittamaan sarjan ensimmäisen kirjan lukemisen jälkikasvulle. Toivottavasti lukeminen edistyy.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Narnia oli hyvin tehty ja liikutuinkin hieman lopussa, mutta samanlaista vahvaa vaikutusta kuin Tarut se ei tehnyt. En voinut olla vertailematta elokuvia mielessäni, kun niitä peräkkäisinä päivinä olen katsellut. Narnia oli kiiltokuvamaisempi, enemmän satua. Ehkä suuntaaminen nuoremmille katsojille vaikutti asiaan. Kuvaus ja maisemat olivat upeita ja näyttelijät pärjäsivät hyvin. Tilda Swinton Valkeana velhona oli hyytävä ja herra Tumnus hyvin hauskannäköinen ja sai kahden keski-ikäisen naisen polvet notkahtamaan. Mutta tunnetasolla elokuvasta jäi jotain puuttumaan.

 

Katsellessani uudestaan Tarua sormusten herrasta vahvistui aiempi käsitykseni. Ehdoton suosikkihahmoni on Sam. Hänen uskollisuutensa ja ystävyytensä tekevät aina vaikutuksen ja joka katsomiskerta vahvistaa asian. Lapset kysyivät kuka on mielestäni rohkein hobitti. Jouduin miettimään Samin ja Frodon välillä, Merryä ja Pippiniä unohtamatta. Vastaukseni oli Sam. Frodo kantaa sormusta, mutta lopussa Sam kantaa Frodoa. Sam on se, joka omalla tuellaan vie Frodoa eteenpäin. Hän ei hylkää ystäväänsä suurimmankaan vaaran ja koti-ikävän kohdatessa. Hän tajuaa koko ajan, mitä sormuksen tuhoamatta jättäminen merkitsisi Konnulle ja Frodolle.

 

Sam ei ole ainoa päähenkilön kaveri, joka on suosikkini. Muita ovat esimerkiksi Harry Potterin paras ystävä Ron Weasley sekä Laulavien sadepisaroiden Don Lockwoodin (Gene Kelly) kamu Cosmo Brown (Donald O´Connor). O´Connor on parempi tanssija kuin Kelly ja hänen hahmonsa hauskempi ja kiinnostavampi. Päähenkilöt ovat usein yksi-ilmeisempiä, sivuhenkilöistä löytyy enemmän särmää ja karismaa. Eräs tuttuni sanoi tietäväisesti hymyillen, että kiintymykseni päähenkilön kavereihin kertoo jotain minusta. Voi kertoakin. Toivottavasti hyvää.