Suru vierailee eikä siihen osaa valmistautua.
Suru näyttää hymyileviä kuvia, soittaa rahisevalta levyltä mennyttä naurua, huiluna helisevää puhetta, jonka sanat on aika himmentänyt ja sekoittanut.
Suru näyttää hiljaisia puhelimia, kirjoittamattomia kortteja.
Suru huokaa, puhuu arjesta ja muutoksista, valinnoista joita kaikki tekevät tietämättään.

Suru on. Suru on vaikkei se paljasta väkevyyttään, ei paina kämmentä olalle.