Olen tänäänkin miettinyt. Muun muassa typeryyttä. Tekeekö ihmiselle välillä hyvää tuntea itsensä pienesti hoopoksi tai suorastaan typeräksi? Onko tuntemus erilainen, jos siinä voi piehtaroida itsekseen muilta salaa kuin silloin jos epäilee jonkun huomanneen? Onko tunnistettu hölmöys noloa? (On.) Voiko typeryyden tunne olla keksitty, vain oman nolouden peitto? Tässäpä minulle pähkäiltävää toiseksikin päiväksi, koska hölmöyteen minulla saattaa olla liki kykyjä. Päivästä riippuen.

Sitten olen miettinyt sadetta. Katsonut miten sadepisarat roiskuvat ylöspäin tien pinnasta ja miten sade juoksee ja riuhtoo iltapäivän hämäryydessä autonvalojen kiiloissa ja tajunnut, että sitä on vaikea kuvata sanallisesti hyvin ja uudesti eikä kuvan ottaminenkaan onnistu, varsinkaan jos kamera on akku tyhjänä kotona, eikä kuva onnistuisi, vaikka pitelisikin kameraa kädessään, koska säädöt ovat arvauspeliä ja muutenkaan sade ei antaudu kuvattavaksi.

Kotona minua opetettiin.
Lapsi: "Muistan vieläkin milloin kuulin ensimmäisen kerran tätä yhtyettä."
Äiti: " Mmhmyh," ja jatkaa lehden tuijottelua kahvimuki kämmenten välissä.
Lapsi pitää pienen tauon: "Tässä kohtaa on tapana kysyä 'milloin?'"
Äiti nolostuu päivän toisen kerran ja tuntee itsensä ei suinkaan typeräksi vaan huonokäytöksiseksi aikuiseksi.

Ja sitten olen miettinyt myös sellaisia olennaisia asioita kuin minne olen kadottanut silmälasini, kannattaako jo huomenna tehdä lanttulaatikkoa (kyllä) ja riisipuuroa (ehkä) ja edelleenkin missä ***:ssa ovat jouluvalomme.