Kadehdin ihmisiä, joilla on Muistikirja. Ei mikä tahansa muistikirja, jonka sivuille on raapustettu hädin tuskin tunnistettavilla kirjaimilla "maitoa, pinaattilettuja, puolukkahilloa, kananmunia", pitkästä aikaa tavatun luokkatoverin sähköpostiosoite, "varaa uusin utrio" tai runonpätkä ilman tekijätietoja. Ei muistikirja, joka juuri ostospussista purettuna näyttääkin liian teiniltä, kannen slogan typerältä tai kansi muoviselta. Ei.

Vaan Muistikirja, jossa on kauniit, ehkä käsintehdyt kannet, ehkä jopa käsintehtyä paperia ja sisällä itse piirrettyjä kuvia ja hiottuja lauseita, joita kirjoitetaan kahvilassa. Tai jonka säntillisen jykevien mustien kansien alla piilee Suuria Ajatuksia ja tarkasti jäsenneltyjä muistiinpanoja päivämäärä sivun oikeassa yläkulmassa eikä muste ole kertaakaan loppunut kesken kirjoituksen eikä kahvitahra kurtista sivun reunaa. Muistikirja, jota voi myöhemmin selailla nautiskellen ja ymmärtää lukemansa.

Vaatiiko käsintehty paperi mietittyjä lauseita, jotain valmista ja esittelykelpoista? Jospa mustien kansien sisälle voi kirjata viestejä vain numeroituina listoina tai ranskalaisilla viivoilla? Minne niissä kirjoitetaan kauppalista tai radiosta kuullun uuden kappaleen nimi?

Kadehdin hienojen Muistikirjojen omistajia, koska he osaavat täyttää kirjansa Muistikirjan arvoisesti. Jos minulla olisi käsintehdystä paperista valmistettu kirja, ei minulla olisi mitään tärkeää kirjoitettavaa. Kauniit kannet nuhjaantuisivat käsilaukussa nenäliinojen, eväsleipien ja irtokolikoiden rutistuksessa eikä laukussa kovin isoa kirjaa voisi kantaakaan. Nuhjaantunut Muistikirja kauppalistoineen olisi pian vain muistikirja.

Kadehdin hienojen Muistikirjojen omistajia, koska minun on pakko myöntää, että olen muistikirjatyyppi.