Isoäitini leikkasi muistojaan pitkiksi kapeiksi suikaleiksi, joita hän pyöritti kerille, keräsi pärekoriin ja sukkulaan. Hän kutoi muistot näkyviin, häivytti suruja ilojen väliin, lopulta silitti tasaista pintaa, kuljetti sormeaan pitkin juhlaa ja arkea.

Minä leikkaan muistoni reunoista nyrhityiksi neliöiksi, rutistan märiksi mytyiksi, pesen pois likaa ja rasvaa, hinkkaan tahroja lieden pinnasta. Mitä isoäitini mietti leikellessään kuteita, mihin hänen ajatuksensa kurkottivat, kun sukkula kiisi loimilankojen välissä? Mitä itse mietin, kun muistojeni kankaat ovat pelkkää hukkareunaa, purkautuvaa neulosta tiskipöydän uomissa?