Rakas päiväkirja,

Kohta on kesä enkä minä ole huomannut mitään. Tänään kampaajalla hämmennyin, kun kampaaja sanoi juhannuksen olevan kolmen viikon kuluttua. Jassoo ja eikä, totesin. Sitten aloin laskeskella vitosen koulumatikallani ja kaipa se sitten on niin. Eli kesähän on ihan juuri ja voinkin vaihtaa nahkakengät sandaaleihin vaikka kuinka tuuli kävisi pyöräillessä varpaisiin. Jos vain muistan minne viime syksynä sandaalini työnsin.

Viisutkin sitten olivat ja menivät. Ei pahaa sanottavaa voittajasta, kappale on OK ja voittaja osasi laulaa. Olihan esitys kokonaisuutena täynnä yliyrittämistä ja komiikkaa paidan repäisyineen kaikkineen, mutta toisaalta taitoluistelijaa ei euroviisuissa ole ennen taidettu nähdäkään, joten pisteitä uudesta innovaatiosta. Toivottavasti Suomi ei ensi vuoden rekvisiitaksi kuitenkaan valitse keihäänheittäjää. Teräsbetoni sai koko kotikatsomomme hihkumaan innosta eikä yhtään tarvinnut tuntea myötähäpeää.

Astiapesukone hajosi ja taas tiskataan käsin ja odotellaan milloin korjaaja ehtisi paikalle. Siihen asti tiskin vähentämiseksi kaikilla on tiukka käsky käyttää niin paljon samoja astioita kuin mahdollista, joka mehuun ja vesilasilliseen ei uutta mukia kaapista kaiveta tai sitten minä ainakaan en tiskaa.

Alkuviikosta Yläviidenneksen herrat tarjosivat minulle nauruterapiaa, kun kirjoittivat syvästä hämmennyksestään havaittuaan, etteivät vaimot ole pitäneetkään varauksetta kaikista herrojen lempilevyistä. Musainhokkikeskustelu on vuosien varrella pyörinyt meilläkin (ja kyllä, myös meillä lanttulaatikko herättää suuria tunteita puolesta ja vastaan). Miehen ja minun musiikkimaut ovat kaukana toisistaan, mutta joudumme (lue: minä joudun) kuuntelemaan toisen valintoja usein. Tiukimmilleen keskustelut yltyvät silloin, kun Mies laittaa Joy Divisionin tai New Orderin soimaan. Erolla en ole uhkaillut, mutta Mies on. Kerran pitkän työpäivän jälkeen kotiin tulleessaan häntä tervehti iloinen humppamusiikki. Järkytyksensä vaivoin halliten hän kysyi olenko tietoinen siitä, että humpan soittaminen voisi olla avioeron peruste. Ja minä vain fiilistelin tulevaa kesää. Suomalainen tanssimusiikki tangoineen ynnä muineen on minusta mainiota kesämusiikkia, mutta sitä siis emme kuuntele yhdessä.

Sen sijaan yhdessä kuuntelemme klassista ja valikoitua jazzia, vaikka kummassakaan lajissa makumme ei ole kovin yhteneväinen. Miehen kautta olen oppinut kuuntelemaan sujuvasti ja nautiskellen Smithsiä, Brian Enon ambientia (Enohan keksi ambientin, joten alkulähteillä ollaan), Frederick Rousseau'ta ja muuta avaruusromumusiikkia. Suurin tunnustus minun valitsemalleni musiikille on Miehen puolelta lausahdus "tämähän soi hyvin" ("irkkumusiikki/akustinen yleensä soi, koska ei ole äänitysstudiossa niin pitkälle prosessoitua" on vakivastaukseni) ja joskus Mies jopa saattaa kysyä että mitäs tämä on. Se ei kuitenkaan vielä takaa hänen kiinnostumistaan. Mutta on hän minultakin kuunneltavia levyjä napannut, yleensä naisartisteja.

On meillä muutama yhteinenkin musiikkirakkaus, jotka ovat olleet meille tärkeitä jo ennen toisiimme tutustumista: Beatles, Sibelius ja Vangelis. Kyllä niiden pohjalle jo vankan yhteisen musiikkihistorian perustaa.