(Juonipaljastuksia tiedossa.)

Olen vihdoinkin saanut luettua Oskar Matzerathin aikuiseksi ja toisen maailmansodan läpi. Peltirummun toisessa osassa Oskar rummuuttaa edelleen, rakastuu, tutustuu eroottisiin leikkeihin, tulee mahdollisesti isäksi, kiertää rintamateatterin mukana ympäri Eurooppaa, päätyy Eiffel-tornin alle kaipaamaan isoäitinsä neljää perunanväristä hametta ja normandialaiseen Baventin kylään maihinnousun aattona, palaa Danzigiin ja ryhtyy jynssääjien eli nuorten rikollisjoukon johtajaksi ja tulee ennen sodan loppumista kaksinkertaiseksi isänmurhaajaksi. Pian sodan jälkeen Oskar muuttaa äitipuolensa ja oletetun entisen rakastajattarensa Marian ja velipuolensa tai oletetun poikansa Kurtin kanssa länteen Düsseldorfiin.

Romaanin toisessa osassa yksi keskeinen teema on isäsuhde, se syvenee entisestään ensimmäiseen osaan verrattuna. Oskar itse päätyy tunnustautumaan isänmurhaajaksi, koska hän pettää äitinsä rakastajan ja olettamansa isän Jan Bronskin sekä äitinsä aviomiehen Alfred Matzerathin tavoilla, jotka johtavat miesten kuolemaan. Oskarin isäviha tai isävastaisuus on osa auktoriteettien vastustusta ja individualismin korostusta, vaikka hän osaa rinnastaa jotkut toiveensa Kurtin suhteen Matzerathin Oskariin - eli isän poikaansa - asettamiin odotuksiin. Isä-teema ei ole teoksessa tietenkään näin yksioikoinen, vaan ansaitsisi paljon tiukemman ja syvemmälle menevän analyysin.

Toisessa osassa minua kiehtoi entistä enemmän Grassin kerrontatekniikka. Oskar on minäkertoja, mutta hänen tapansa kertoa elämästään, ihmisistä, matkoistaan ja Danzigista on etäännyttävä. Etäännytys tulee - en oikein tiedä mikä olisi oikea termi - eräänlaisesta kertojanäänen kaksoisvalotuksesta. Oskar kertoo laveasti ja tarkasti, tekee tarkkoja huomioita, kuvaa miten käyttää tietoisesti hyväkseen kolmivuotiaan kokoaan ja käyttäytyy kolmivuotiaan tavoin aina kun se hänelle sopii. Mutta onko Oskar oikeasti niin oivaltava kuin tekstistä välillä saa käsityksen? Häne tekee omituisia ja lapsenomaisia päätelmiä monista asioista ja ihmisten motiiveista. Lapsenomaisuuden varjossa hän tieten tai tajuamattaan tekee julmiin seurauksiin pyrkiviä tai johtavia tekoja. On vaikea sanoa kuinka jälkiviisaasti Oskar kertoo ja tulkitsee tekojaan. Peltirumpuun on liitetty myös maaginen realismi ja silloin tietysti on mahdoton arvioida kertojan luotettavuutta.

Kun kerrontatekniikkaan lisätään samassakin virkkeessä vaihtelevat ensimmäisen ja kolmannen persoonan vaihtelut, lisääntyy etäännytys. Oskar on milloin "minä", milloin Oskar. Esimerkiksi näin hän kertoo miten tuli tietoiseksi rakastumisestaan Mariaan: "Tuosta tilasta tulin tietoiseksi kun eräänä päivänä kuuntelin omaa rummutustani, mikä tapahtui harvoin, ja huomasin kuinka uudella tavalla, kuinka vaikuttavasti ja kuitenkin hellävaroen Oskar kertoi pellille intohimonsa." (S. 241.)

Kaikkien menetysten jälkeen Oskarin on Matzerathin haudalla ratkaistava pitäisikö hänen vai ei ja Oskar päättää, että kahdettakymmenettäensimmäistä syntymäpäiväänsä lähestyvänä ja molemmat isänsä menettäneenä hänen täytyy. Ja niin Oskar alkaa kasvaa.