Ajatukset ovat hitaita, kiertelevät, välttelevät kiinnekohtia tai tarttuvat johonkin, pyörittelevät. Kaiken alla on jotain liikaa, jotain liian vähän. Pääni täyttyy muista ihmisistä, omat ajatukseni painuvat taustalle. Joskus on hyvä niin. Katselen ja kuuntelen vanhaa ystävääni, hän hengittää seestynyttä onnea ja levittää lämpöä ympärilleen. Hän on kaunis.
      Kotiin palatessani yössä on uusi väre. Tähdet erottuvat selvemmin, ilma hyväilee käsivarsiani sametin lailla. Tajuan – tämä on elokuun yö. Salaperäisyyttä kuiskiva, lohduttava. Hetken voin keinua pehmeässä valossa, kuunnella vain itseäni. Kaikkia ovia en itsellenikään avaa, kuuntelen hiekan ratinaa askelteni alla, katselen tähtiä.