Rakas päiväkirja, olen lomaillut, paiskinut töitä, kahlannut sohjossa, kyttäillyt busseja, ajellut taksilla, lukenut yhtä ja toista, kuunnellut kaikenlaisia kummallisia lauluja, siirrellyt kirjoja kasoista kasseihin ja kasseista pinoihin, puhunut päivittäin pääni kipeäksi ja tepsutellut jalkani muusiksi. Olen soittanut harvinaisia puheluita, keittänyt kahvia, läväyttänyt pasta-ansan, tehnyt pahaa ruokaa, laatinut kysymyksiä, miettinyt uhanalaisia hyönteisiä enkä ole kirjoittanut kovinkaan monta järkevää lausetta enkä ainuttakaan omaa ajatusta. En ole myöskään tehnyt uudenvuodenlupauksia.

En myöskään ole laatinut suunnittelemaani listaa viime vuoden merkittävistä kulttuurijutuista, koska minulle tuli hieman vaikeuksia kirjojen kohdalla ja teatterissahan en koko vuonna käynytkään oopperasta puhumattakaan, ainoa konserttikin jäi töiden takia väliin. Olisin listannut viime vuoden merkittävimmäksi elokuvakseni Duncan Jonesin ohjaaman Kuun, mutta se valmistui jo vuonna 2009. Taisin kyllä nähdä sen viime vuonna, luultavasti. Hienon hieno ja ajatuksia herättävä elokuva, joka viimeistään sai minut ajattelemaan, että Sam Rockwell on huippunäyttelijä ja Kevin Spaceysta tosiaan on robotiksi. Viime vuoden musiikkilöytöni olikin sitten varmaan Midlake.

Mutta ne kirjat. Lastenkirjojen kohdalla ei kovasti tarvitse pohtia. Siri Kolun Me Rosvolat, ehdottomasti. Aito, vanhanaikainen lastenromaani, seikkailua, hyvää tahtoa, rohkeuden ja omatoimisuuden oppimista, viisautta ja anarkiaa sulassa sovussa sekä rutkasti ystävyyttä hyvällä kielellä kerrottuna, mitäs muuta sitä lastenkirjalta kannattaisi odottaakaan. Aikuisten puolelle siirryttäessä onkin jo hankalampaa. Lukuisista lukemistani uusista kirjoista huolimatta viimevuoden kirjalliset elämykset tarjosi kuitenkin Günter Grass, jonka teoksia ahmin (oikeastaan luin hitaasti mutta vakaasti, Grassia ei oikein voi ahmia, en minä ainakaan) monen monta.

Tulihan tästä nyt sitten jonkinlainen lista, vaikkei edes topvitonen täyttynyt.