1446357.jpgLaura Saaren (alias Muskeli-Netan) esikoisromaani Tyyppiteoria (Karisto 2008) – pakko sanoa vaikka termistä en niin pidäkään – on kotimaista chick litiä parhaimmillaan. Hauska ja helposti luettava (mikä tarkoittaa tässä sujuvaa ja onnahtelematonta kieltä), seksikäs ja vaikeita aiheita kaihtelematon kuvaus kolmekymppisen ikiopiskelijasinkun kesästä, jolloin moni asia muuttuu.

Salla työskentelee tamperelaisessa luksuskenkäkaupassa surkealla palkalla ikävien työtoverien ja hienostorouvaomistajan seurassa. Vapaa-aika kuluu kolmen vauhdikkaan ystävättären seurassa graduajatuksia vältellen. Salla on elänyt pitkään ilman miestä, mikä on ystävättärien huolenaihe numero yksi. Niin se on Sallankin, vaikkei sitä myönnäkään. Sen sijaan hän joutuu katkerasti huomaamaan, miten liiallinen alkoholinkulutus ja väärään seuraan joutuminen väärässä paikassa voivat yhdessä ja erikseen aiheuttaa arvaamattomia seurauksia itsetunnolle, tunne-elämälle ja budjetille. Mutta Sallan itsetunto ja tunne-elämä saavat myös pönkitystä yllättävältä taholta.

Tämän enempää en halua paljastaa juonesta, juonen kuviot olkoot jokaisen kirjaan tarttujan omia löytöjä. Mutta kehua voin. Tyyppiteoria tuo mieleen Helen Fieldingin Bridget Jones –kirjat, mutta tämän kirjan etuna on, että Salla on uskottava hahmo, ei ylihössöttävä bimboilija, jonka menestystä niin työ- kuin miesmaailmassa voi Fieldingin lukija tosikkomaisimpina hetkinään ihmetellä. Salla pyörii itsetunto-, mies- ja työelämänsä kaaoksessa rämpien ja elämäänsä ironisoiden. Silti lukija saa käsityksen myös hänen surustaan ja ahdistuneisuudestaan, vaikkei näissä tunnoissa pyöriskellä itsetarkoituksellisesti.

Minä pidin Tyyppiteoriasta. Saari kirjoittaa tavalla, josta kirjoittamisen ilo välittyy. Kirjoittamisesta nauttimisesta hän on omassa blogissaankin puhunut. Saaren kieli on sujuvaa, hauskaa ja oivaltavaa, paikoin hieman roisiakin. Tapahtumat istuvat suomalaiseen kaupunkimaailmaan, eli juonen kuljetuksessa ei ole ylilyöntejä. Arki ja viihderomaanien meno on onnistuttu sovittamaan uskottavasti yhteen. Hieman mietin, oliko ystävättärien määrä (kolme) liian suuri, ehkä kaksi olisi ollut parempi, nyt esimerkiksi Mallu jäi ainakin minulle hieman etäiseksi hahmoksi. Kukkis ja Siru sen sijaan saivat enemmän lihaa ympärilleen.

Tyyppiteoriassa on minäkertoja, joka viisaasti kyllä on laitettu paikoin sordiinolle: määrätyt Sallan tunne-elämälle ja itsekunnioitukselle tärkeät hetket kuitataan Sallan puheessa lyhyillä jälkimaininnoilla. Tämä ratkaisu toimii minusta erityisen hyvin. Ja viimeisin niistä herättää myös kutkuttavan odotuksen tunteen – saisikohan Sallan uusista kuvioista Tampereella lukea lisää?


(Julkaistu myös Hömpän helmissä 8.4.2008.)


Lisätietoja:

Katkelma Tyyppiteoria-kirjasta
Kariston esittely
Laura Saaren blogi Sonetteja Lauralta