Illalla kohotan leipäni kohti lamppua hopeinen kuu luo merelle siltaa. Puhe ympärilläni humisee haitarin lailla, sanat tyhjääkin tyhjemmät, palkeet venyvät yllättäviin suuntiin ennen harmoniaa. On aatos lämmin jonka sulle suon. Arki kuulut aamuun ja iltaan piirtää rajojaan, tähdenlennot ja auringonsäteet lävistävät harmaan kun kaikki unelmaa on vaan. Sanat etsivät merkityksiään, takertuvat reunoistaan, muuttuvat matkalla pöytäulapan yli. Suuri arvoitus on ken sen vois selittää.