Tiedätkö
olen kirjoittanut sinusta runon.
Ehken sentään kokonaista, puolikkaan vain.
Minä joka olen kertonut kirjoittaneeni vain yhden runon ruutupaperille.
Sen jonka kirjoitin eräästä toisesta, vaikkei häntä siinä edes mainittu.
Ei minulla ollut sinusta paljon runoiltavaa
vaikka joskus olikin paljon ihmeteltävää.
Kumma että sellaisesta voi yrittää runoa.
Edes puolikasta.

Tiedätkö
että minusta tuli sellainen
mitä ajatuksena kavahdit kesäisenä iltapäivänä keittiönpöydän ääressä.
Olit juuri puhunut nauruisia sanoja puhelimeen jollekin toiselle.
Minua kuunnellessasi naurusi vaimeni vakavuudeksi.
Mutta tiedätkö
en minä enää istu kotirouvana hiekkalaatikon laidalla,
töissäkin ole, teen uraa, tosin pientä
eikä minulla ole rikasta miestä.
Mutta muuten, se mitä kavahdit.
Tavallinen.

Minä kuulen sinusta joskus.
Olen kuullut sinun sanoneen samoja sanoja jollekin toiselle.
Minä kuulen sinusta joskus
mutta tiedätkö
en usko että tuntisit minua jos tulisimme toisiamme vastaan.
Ehken minäkään tuntisi sinua.

Minä toivon että olet onnellinen.
Että olet saanut sen mitä halusit.

Tiedätkö jo
että voi elää pienesti ja suuresti samaan aikaan?
Istua ja kumota hiekkakakkuja näkyjä nähden.
Katsoa samaan aikaan sisään ja ulos.
Pitää kämmenellään voikukan hahtuvaa

ja tietää
sen hentoudessa piilevän auringonvalon ja sitkeyden.


**************************************************************************

Musiikkina Scandinavian Music Groupin Vieläkö soitan banjoa?