895725.jpgLuen Siri Hustvedtin teosta Kaikki mitä rakastin (Otava 2007; alkuteos What I Loved, 2003; suomennos Kristiina Rikman). Olin kiinnostunut kirjasta, tai täsmällisemmin olin kiinnostunut Hustvedtin teoksesta, en nimenomaisesti juuri tästä, koska en tiennyt etukäteen kirjan sisällöstä mitään. En lukenut edes takakannen ja sisäliepeen tekstejä ennen aloittamista. En useinkaan tee niin, jos olen jo ennalta päättänyt lukea teoksen. Jätän yllätykset mieluiten kirjailijan paljastettaviksi. Kaikki mitä rakastin -teoksen ensimmäinen yllätys tulikin ensisivuilla.

Jouduin näet tarkistamaan lukunäkökulmaani. Ensimmäisestä lauseesta lähtien päättelin minäkertoja olevan nainen: "Eilen löysin Violetin Billille kirjoittamat kirjeet." (S.7.) Pari sivua myöhemmin jouduin tarkistamaan käsitykseni, kertoja onkin mies. Kirjailijan sukupuoli oli määritellyt alkuoletuksekseni, en ajatellut naisen kirjoittavan miehen näkökulmasta. Tajusin, että se on lähtöoletukseni aina tarttuessani naisen kirjoittamaan kirjaan, josta en ennalta tiedä mitään. Jos olen lukenut arvostelut tai takakannen ensin ja tiedän päähenkilön olevan mies, näkökulmani on tietenkin muokkautunut ennen lukemista.

Hömpän helmien kommenteissa ihmettelin joku aika sitten, miksi miehet kirjoittavat romaaneja naisen näkökulmasta. Nyt aloin miettiä asiaa toisin päin. Asia mietityttää minua, vaikka uskon/luulen/oletan/tiedän, että hyvä kirjoittaja sukupuolestaan riippumatta kykenee kirjoittamaan uskottavasti valitsemastaan näkökulmasta käsin, asettumaan erilaisten ihmisten nahkoihin.

Kun olin Hustvedtin kirjan kohdalla muuttanut lukunäkökulmaani, aloin pohtia uusia kysymyksiä. Näkyykö kirjailijan sukupuoli hänen teoksessaan ja miksi hän on valinnut kertojaksi miehen? Jälkimmäiseen kysymykseen en osaa vastata, kirjan on vielä kesken. Ehkä mies yksin on jäljellä kertomassa teosten muiden henkilöiden kohtaloista. Mutta kirjailijan sukupuolen olen tekstistä erottavinani. Hustvedt kuvaa naisia jotenkin herkemmin ja enemmän sisältä päin. Minulla on tunne, että hän ripottelee teokseensa pieniä asioita, joihin naiskirjailija kiinnittää huomiota. En ihan äkkiä usko, että mieskirjailija kirjoittaisi seuraavanlaisen kuvauksen: "Erica ja Lucille ystävystyivät odotusaikana. He vertailivat sisäisiä potkuja ja pyöristyviä mahojaan. He kävivät ostamassa pikkuriikkisiä vauvanvaatteita ja nauroivat kuin salaliittolaiset kohdun painamia virstarakkojaan, pullistuneita napojaan ja isoja rintaliivejään." (S. 46.)

Voin olla väärässä, saatan muuttaa käsitystäni teoksen edetessä ja todeta ettei kirjailijan sukupuoli näykään teoksessa. Ja luulenpa, että toiseen kysymykseeni kirjailija vastaa teoksessaan lopulta itse.

Hieman yli sadan sivun perusteella Kaikki mitä rakastin vaikuttaa upealta teokselta. Hustvedt kirjoittaa kauniita lauseita - Rikman on tehnyt jälleen loistosuomennoksen – ja hän osaa kuvata kuvataidetta lumoavasti. Olen etsinyt verkosta henkilöiden keskusteluissa mainitsemia aitoja maalauksiaja katsonut mielikuvituksessani romaanin kuvataiteilijan Bill Wechslerin hurjia teoksia Hustvedtin kuvauksen perusteella. Kirja paljastaa salaisuuksiaan hitaasti, jotain on koko ajan ilmassa, se syntyy minäkertojan, taidehistorioitsija Hertzbergin, tavasta kertoa ja pohtia. Kirja pitää otteessaan, se on pakko lukea loppuun. Ja onhan kirjailijan ensimmäinen yllätys ollut hedelmällinen, hän nosti esiin vakiintuneen lukuoletukseni ja käski tarkistaa sitä.

(Täällä kirjasta käydään keskustelua.)