Olen ollut kiinnostunut väreistä, mutta silti minua hieman hämmensi, kun entinen naapuri joskus aikoja sitten työnsi käteeni väriterapiaa käsittelevän opuksen ja käski lukea. Koska olen yleensä hyvin hanakka suosittelemaan muille luettavaa - ammatti-identiteetti istuu tiukasti - en oikein voinut kieltäytyäkään. Koska kirja ei ollut kovin paksu, päätin uhrata sille aikaana. En ole enää varma kirjan nimestä (olisikohan ollut Helena Luukkosen Parantava sateenkaari), mutta joka tapauksessa ajatuksia herättävä kirja oli. Sen jälkeen olen katsellut tai oikeastaan miettinyt värejä uudella tavalla.

Kirjassa muun muassa taidettiin väittää, että ihminen usein tiedostamattaan hakeutuu määrättyjen värien pariin tietyissä elämän vaiheissaan. Asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että väite on kutakuinkin oikea - se ainakin selittäisi osin miksi nuorena harrastin paljon mustaa, harmaata ja liilaa.

Edelleenkin musta on minusta ok vaateväri, mutta samanlaista tunnesidettä minulla ei enää väriin ole enkä automaattisesti huomioi vaatekaupassa pelkästään mustien vaatteiden rekkejä. Täysin mustiin pukeutuneena tunnen itseni nykyisin synkäksi enkä tippaakaan tyylikkääksi (tosin tyylikkääksi en tunne itseäni ylipäänsä milloinkaan, vaatteiden väristä siis viis). Mustan vieromiseni huomasin raskausaikana, jolloin hyllyn perukoilta sattumalta löytynyt odotusaikaan sopiva vanha mekkoni herätti minussa niin suuren inhovastustuksen, että mekko lensi ajatusta nopeammin keräykseen. Raskausaikana ja sen jälkeen lempivaatteeni oli pitkään säkkimäinen minihameesta käyvä itsekutomani villapaita, jonka perusväriin keltaiseen punoutui oranssia, vihreää ja hitunen kai liilaakin. Käytin sitä niin kauan, että mieheni alkoi lopulta inhota venynen vanunutta paitaani.

Pusero taisi ennakoida tulevaa, koska myöhemmin olenkin siirtynyt noista perusnuoruusväreistä - eräänlaisista peiteväreistä - aivan muihin. En tiedä mitä väriterapia sanoisi nykyisestä värimaailmastani. Värejä löytyy melkein laidasta laitaan ja tartun hanakasti väreihin, joita musta-harmaa-liila -aikoinani en olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni. Poltettua oranssia, havunvihreää, tiilenpunaista, värittömimmillään maitokahvia. Eli SusuPetalin banneriini valitsemat värit sattuivat olemaan aivan oikeat, vaikka emme ole koskaan tavanneetkaan eikä hän tiennyt suosikkiväreistäni mitään. Sinistäkin minulla on, vaikkei se lempivärini olekaan, mutta mustan ja harmaan rinnalla sininen taitaa olla jonkinlainen vaatteiden perusväri.

En tiedä olenko värien myötä muuttunut hauskemmaksi tai valoisammaksi ihmiseksi (tuskin paljoakaan, ystäväni osaisivat arvioida asian paremmin). Synkempien värien kaudeltani periytyvät edelleen jotkin väri-inhokit sekä isojen kuvioiden vieroksunta. Omistan kyllä parisen kukkamekkoa, mutta jokaikisen kuvion kohdalla joudun miettimään tarkasti jaksanko sitä. Joskus kuvioihin on pakko päätyä, mutta muuten suosin niitä mieluiten laukuissa ja huiveissa.