Muutama päivä sitten sanoin, että blogit hämmentävät minua välillä. Milloin mistäkin syystä. Niin tänäkin aamuna. Luin sattumalta peräperää kaksi hyvin erityylistä kirjoitusta, joissa oli sanoja jotka olisin voinut itse kirjoittaa. Hämmentävää. Samalla jotenkin lohduttavaa. Päätin että blogit saavat riittää tältä aamupäivältä, en halua samastua enempää. Vyötän kupeeni, tartun siivoukseen, pyykkeihin ja pakkolukemiseen. Kohtaan peilistä arkisen ja ryytyneen itseni. Muistelen japanilasta sumua, joka yöllä oli kietonut koivut leijuvaan usvaan ja lähistöllä öisin sirkuttavaa lintua. En tiedä onko se satakieli, mutta päätän sen olevan.