Alkuvuoden vinkkausrumba on kolmea vajaa valmis. Olen koko tammikuun suunnitellut vinkkauslistoja, lukenut uusia lasten- ja nuortenkirjoja, päivittänyt muistiani vanhoista opuksista, miettinyt menisikö juuri tämä niille kolmetoistavuotiaille, innostuisivatko pienet ekäluokkalaiset koirista vai täydellistä hirviöistä, mitä tarjota luettavaksi ysiluokkalaisille. Viikonloppu ja alkuviikko menevät samaa putkea, lukulistalla ovat muun muassa Melissa Marr'n Ilki ihana, Marcus Sedgwickin Miekkani laulaa, Markus Hotakaisen Tildan tähdet, Sarah Prineasin Taikavaras ja Esko-Pekka Tiitisen Villapäät.

Lukemisen ohella mietin, miten houkutella se kaikkein lukuhaluttominkin tarttumaan kirjaan - ja pakkohan niiden on, iso osa kuulijoistani joutuu kohtsillään tekemään kirjaesitelmän. Mutta mistä löytää juuri se opus, joka joko innostaisi tai ei nyt ainakaan täysin vastenmieliseltä kuulostaisi.

Kaiken tämän pähkäilemisen jälkeen on ollut ihanaa huomata, kuinka joku kuulija on tarttunut esille asetettuun vinkkauskirjaan ja alkanut heti lukea muun luokan hälistessä ympärillä, tai ratkaista samaan kirjaan tarranneiden teinipoikien kina kantamalla takahuoneesta romaanin lisäkappaleita. Pieniä onnistumisen tunteita, vaikkei tietäisikään mitä mieltä kirjasta he ovat sen luettuaan. Iloa tuottaa myös hälisemätön kuuntelu. Kirjoista puhuminen on kivaa!