"Oletko aivan varma, että haluat rikkoa illuusion?" kysyi mies, kun ilmoitin katsovani Ilkamat YLE Teemalta. Olin varma. Muistin sarjan lapsuudestani hauskana ohjelmana, jonka vitseistä en varmaan ymmärtänyt montakaan ja jossa hassut aikuiset tanssivat ja Koivistolaisten sisaruksilla oli ihanat hiukset.

Illuusio rikkoutuikin - nimittäin sellainen, että sarja olisi hauska vain muistoissa. Kyllä se oli hauska vieläkin. Lyhyet vitsit ja sopivan lyhyet sketsit toimivat, käsikirjoittajilla on todellakin ollut rytmityksen tajua ja uskoa katsojan oivalluskykyyn.

Ja näyttelijät. Marja Korhosen ja vanhan suosikkini Pentti Siimeksen charmi välittyy edelleen, samoin Marita Nordbergin, Leo Lastumäen ja Seppo Kolehmaisen, muista puhumattakaan. Noiden näyttelijöiden seurassa matkustan lapsuuden TV:n ääreen, kotisohvalle ja nojatuolin lämpimään syliin, niin monessa ohjelmassa olen heidät muinoin nähnyt. Silloin itsestään selvinä TV-hahmoina, nyt heidän ammattitaitoaan ihaillen.

Lisää Ilkamia, kiitos. Samoin Parempi myöhään -sarjaa ja ehkä hieman myös Merirosvoradiota ja Ällitälliä. Velipuolikuusta nyt puhumattakaaan.

Mutta muistaako kukaan minkä niminen oli ehkä 1980-luvulla esitetty kotimainen komediadraamasarja, jonka eräs keskeinen roolihahmo oli ammatiltaan jalkahoitaja? Muistaakseni sarjassa näytteli Leena Uotila ja käsikirjoitus olisi ollut Henri Kapulaisen. En ole varma tekijöistä, imdb ja Elonet eivät ole auttaneet etsinnässä. Näin sarjasta muutaman osan ja muistan nauraneeni hervottomasti jalkahoitajan monologille. Sekin olisi hauska nähdä ja kuulla uudestaan. Illuusion rikkoutumisen uhallakin.