Tämä on tarina Reigin papista Hiidenmaalla, Paavali Lempeliuksesta, nimetty myös Lempelensis, hänen itsensä kirjaan panema, jonka Jumala, niin kuin ennen muinoin Usin hurskaan miehen Jobin, riisui alastomaksi, riistäen häneltä hänen maallisen kunniansa, lapset, jotka hän siittänyt, ja vaimon, kuin hän valinnut oli, kuitenkin lopulta aukaisten hänen silmäinsä luomet näkemään Luojan armon ja viisauden. Muistakoot tämän kaikki, jotka menestyksessä ylpistyvät ja öykkäreiksi muuttuvat. (Reigin pappi 1995:11, Otava.)


Aino Kallaksen Reigin pappi (1926) oli vuosia sitten järisyttävä lukukokemus. Arkaainen kieli, vahva tarina ja päähenkilön tapa kertoa elämästään vaikuttivat voimakkaasti, jollain lailla kirjallisuuskäsitystäni perustavalla tavalla ravistelevasti. Kaksi muuta Kallaksen kaksikymmentäluvun tuotantoon kuulunutta teosta, Barbara von Tisenhusen (1923) ja Sudenmorsian (1928), eivät tehneet yhtä suurta vaikutusta.

Vei monen monta vuotta ennen kuin uskaltauduin lukemaan Reigin papin uudestaan. Muistin kirjasta kielen lisäksi vanhan papin (itse asiassa tarinan tapahtuma-aikoihin nelissäkymmenissä), nuoren vaimon ja vaimon kielletyn rakkauden nuoreen apupappiin. En muistanut paljoakaan kirjan tapahtumista. Teokseen uudestaan tarttuessani mietin hetken voiko tarina vaikuttaa enää samalla teholla keski-ikäiseen lukijaan, joka on menettänyt osan kyvystään haltioitua kirjan äärellä. Kyynisyyttä uhmaten päätin lukea.

Yllä lainatut alkusanat vakuuttivat jälleen. Kallaksen vanhoja kronikkatekstejä myötäilevä arkaaisen lyyrinen kerronta on omassa tyylilajissaan huippuunsa vietyä. Kielen poljento tuo muutenkin vahvaan tarinaan lisää voimaa. Vanhakantainen kerronta ei kuitenkaan etäännytä, koska jykevyyden rinnalla herkkyys on näkyvämpää. 1600-luvun alkuvuosikymmenten Viron elämä ja tavat, sivistyneistön uskomukset ja maailmankatsomus, uskonnon vahva vaikutus, käsitys avioliitosta ja rakkaudesta avautuvat vähitellen esiin kirjan sivuilta kertojan, Reigin papin, näkemyksien läpi suodatettuina.

Tarina on lyhykäisyydessään seuraava. Syvästi uskonnollinen ja kirkon oppeja ja lakeja tiukasti seuraava Paavali Lempelius kirjoittaa omien sanojensa mukaan mitään salaamatta ja muuttamatta vanhana miehenä elämänsä ja rakkautensa tarinan. Lempelius oli nuorena arvostettu mutta äkkipikainen Tallinnan Tuomiokoulun rehtori, rakastamansa nuoren Catharina Wyckenin kanssa naimisissa oleva kahden lapsen isä, joka vangitaan oppilaansa murhasta syytettynä. Sittemmin syytteistä vapautettu mies ajautuu kaupungin hylkiöksi. Köyhyydessä elävän perheen lapset kuolevat ruttoon. Lopulta Lempelius lähetetään kauas Hiidenmaalle vastaperustetun Reigin seurakunnan kirkkoherraksi. Apulaisekseen hän saa vaimonsa ikäisen kauniin kappalaisen Jonas Kempen. Vaimon ja kappalaisen välille syttyy kielletty rakkaus. - Kallas sai aiheen vanhasta hiidenmaalaisesta tarinasta. Aiheesta voi lukea lisää Kai Laitisen teoksesta Aino Kallaksen mestarivuodet (1995) tai kuunnella Ylen Elävästä arkistosta.

Reigin pappi on Jobin tarinan uudelleenkerronta, tarina miehestä joka menettää kaiken. Menetyksen kuvauksesta kasvaa suuri kertomus rakkaudesta ja vihasta sekä lopulta sopusoinnun löytämisestä. Teos on väkevimpiä lukemiani kuvaksia miehen rakkaudesta. Ehkä kirjailijan sukupuoli vaikuttaa, mieskirjailija kertoisi tarinan varmaan toisin. Kallas välittää loistavasti Lempeliuksen ristiriitaisuuden, uskonnon vaatimuksien ja oman rakkauden eri suuntiin repivät voimat. Ristiriita tulee hyvin esiin vaimon karkaamisen jälkeen:
 

Vaan kamarista minä löysin Catharina Wyckenin päähuivin ja vyöliinan, kussa oli vielä hänen hiustensa ja ruumiinsa tuoksu tallella, joka oli niin kuin orvokinjuuren, ei väkevä, vaan makia ja suloinen, niin kuin maan yrtit. Niin hulluudessani ja rakkaudessani minä peitin tämän päähuivin ja vyöliinan pielukseni alle, että edes mitämaks hänen tuoksunsa olisi tykönäni tyhjässä vuoteessani. Mutta jo huomenella minä kauhistuin lihani heikkoutta ja petetyn rakkauteni häpiätä.
      Niin minä tartuin siihen vyöliinaan ynnä päähuiviin, ja ne niin kuin saastan vihassani suoraan palavaan pesään lennätin enkä tyytynyt, ennen kuin olin nähnyt niitten kärventyvän ja niitten makian tuoksun kitkeräksi käryksi vaihtuvan. (S. 98.)
 

Vaimon tunteet pitää lukea rivien väleistä, tulkiten Lempeliuksen huomioita ja yhdistellen siihen niitä tunteita, joita voi olettaa hädin tuskin yli kaksikymmenvuotiaan, hiljaisen, lapsuudenperheestään erossa asuvan naisen tuntevan, kun vauras ja turvattu elämä suistuu aviomiehen saaman murhasyytteen vuoksi hyljeksittyyn ja köyhään sivullisuuteen, lapset kuolevat ruttoon ja mies, jota hän ei ehkä koskaan ole rakastanut, vie lopulta hänet asumaan maailmanlaidalle, meren tyhjyyden ääreen Hiidenmaalle oppimattomien ja pakanallisten maalaisten pariin. Lempelius ei suuresta rakkaudestaan huolimatta tunne vaimonsa sisintä luonnetta ja todellisia ajatuksia eikä niin edes väitä. Syvästi rakastettu vaimo on hänelle arvoitus.

Nyt luettuna Reigin pappi on arkaaisesta kielestään ja yli kahdeksankymmenen vuoden takaisesta ensi-ilmestymisestään huolimatta yllättävän moderni teos. Se on psykologisesti vahva ja uskottava, kokonaisen ja moniulotteisen ihmisen kuvaus. Ja niin vahvana ristiriitaisen miehen elämänkohtalo kirjan sivuilta nousee esiin, että viimeisillä sivuilla liikutun kyyneliin.