Seuraavana aamuna äiti astui tupaan tukka tiukalle nutturalle sidottuna ja silmät tyhjinä, esiliinan ruudut viileänä seinänä. Mutta se väkisin nielty huuto väreili vielä monta kertaa äidin ympärillä, ikään kuin jotain karvasta olisi huokunut ihon lävitse, pursunnut hien mukana happamena ulos. Silloin minun jalkapohjiini aina sattui. Ne tuvan lattialle pudonneet säröt tunkeutuivat ihon läpi ja kirvelsivät vielä kauan sen jälkeen, kun äidin katse oli taas avoin ja esiliinan tuoksu viileä.


*********************


Kun minusta tuli vanhempi ja olin tarpeeksi monta kertaa niillä pistävillä kulkenut, päätin että kun saan oman lapsen, minä puhun sille kaikki. Puhun pikkuveljen kuoleman, hiljaisuuden ja lattian säröt. Kerron kaiken mitä sen tulee kuulla ja tietää, ettei sen itse tarvitsisi koskaan säröillä kulkea.