Rakas päiväkirja,

olen taas miettinyt pölyä. Minä en mieti useinkaan yleviä enkä edes joka päivä korkeakulttuurisia ajatuksia mutta joskus minä kyllä mietin arkisesti ja hyvin ärtyneesti pölyä. En tiedä mistä pöly tulee enkä taatusti tiedä mihin se menee, koska aina se tulee sieltä pikapikaa takaisin. Viime aikoina pölyajatukset ovat olleet taas ajankohtaisia. Aikani aivasteltuani ja niistettyäni monen monta nenäliinaa laskeuduin viimein eilen kontilleni, oikaisin kipeän polveni ja aloin tutkailla mitä pöydän alla nurkkaan työnnettynä piileekään. Pölyn lisäksi.

Laatikollinen valokuvia. Piirustuksia. Mistä lienee meille kulkeutunut naistenlehti, jonka kannessa kysytään tunnenko rompehepulin (en ole juttua lukenut, mutta suoralta kädeltä vastaisin myöntävästi) sekä kehotetaan nostamaan kyykkyni kunniaan (tarkistusluku kertoi kannen puhuvan kyvyistä, mutta koska kykyni, mitä lienevätkin, ovat nenänniistoa lukuunottamatta tällä hetkellä hieman hakusessa, kyykyn kunniaan nostaminen sopii hyvin, sillä viime aikoina kyykkyyn laskeutuminen on vaatinut normaalia enemmän suunnittelua ja siis ajattelua). Pöydän alta löytyi myös pino vinyylilevyjä, vanhoja postikortteja, tyhjä luistinlaatikko, hiusharja, vihkoja, avaruuskirja, pussillinen spelttijauhoa (älkää kysykö, minulla on vain hyvin hämärä aavistus miten jauhot ovat ehkä joutuneet pöydän alle), tulosteita, huulirasva, kaksi kukkaruukkua, joista toisen onnistuin särkemään, jatkojohto, epämääräistä paperisälää, kauppakassi (onneksi tyhjä), palkkakuitti, muutama kynä, meikin pohjustusvoide (virheostos, joka ei sovi ihotyypilleni), toimimaton radionauhuri, taskulamppu ja kauan etsimäni muistikirja.

Lajitellessani pöydän alta kiskomaani rojua paperinkeräykseen, roskiin ja säilytettäviin (enkä tosiaankaan tuntenut itseäni kaaoksen kuningattareksi) keksin miksi tilanteeseen ja aivasteluun oli päädytty. Syynä on joulusiivous. Jos ei ehdi, jaksa, viitsi tai mitä syyksi sitten valitseekin, lajitella pöydän kulmille ja tuolinjalan viereen kerrostuneita epämääräisiä kasoja ennen joulua roskiin, paperikeräykseen tai imaginaariselle tyhjälle kaapin hyllylle, kamat yleensä työntää paperikasseihin ja kassit työpöydän alle nurkkaan, jossa niitä myöhemmin hieman potkitaan ja siten ihan vähän levitetään roinaa pöydän alle eikä kukaan sitten tietenkään viitsi koko moskaa imuroidakaan, se kun vaatisi imurointia edeltävää poimimista, järjestelyä ynnä muuta. Kunnes sitten eräänä päivänä joku, eli minä, alkaa aivastella, kuluttaa puoli rullaa vessapaperia ja lopulta alistuu konttaamaan kipeän koipensa kanssa pöydän alle ja hoitamaan lajittelun ja imuroinnin lattialla istuen.

Mitä tästä taas kerran opin (ja tämä oppi kertautuu vuodesta toiseen)? Ei kannata sijoittaa pöytiä ja työpisteitä nurkkiin, missä on mukavasti varjoon jääviä piiloja papereille, nauhureille, levyille, huulirasvoille, naamavoiteille (vaikka ne olisivatkin vääriä ostoksia), piirustuksille ja kaivatuille muistikirjoille. Lisäksi mietin mitä teen kengillä, joissa on viidentoista sentin korko ja joiden kapeuteen kukaan tässä talossa ei saa työnnettyä paria varvasta enempää.