2088818.jpg

Sattumuksia Brooklynissa (Tammi 2008; The Brooklyn Follies, 2005; suom. Erkki Jukarainen) on ensimmäinen Paul Austerin kirja, jonka olen saanut luettua loppuun. Aiemmin aloittamani eivät suinkaan ole vaikuttaneet huonoilta, mutta en ole saanut tekstistä kiinni eikä lukuajankohtakaan ehkä ole ollut oikea. Kovin nopeasti en Sattumuksistakaan saanut otetta, vaikka heti alusta lähtien tarina vaikutti sellaiselta, että haluan ehdottomasti lukea sen loppuun. Ja sitten kun lukemiseni alkoi vetää, kirja olikin aivan mainio.

Kertoja Nathan Glass, keuhkosyövästä toipuva eläkeelle jäänyt henkivakuutusvirkailija, on muuttanut avioeronsa jälkeen lapsuutensa kotikonnuille Brooklyniin. Hankkiakseen itselleen tyttärensä vaatiman projektin, hän alkaa koota Ihmiselämän mielettömyyden kirjaa, johon hän aikoo kirjoittaa "kaikkein yksinkertaisimmalla ja selkeimmällä kielellä jokaisen töppäyksen, jokaisen munauksen, jokaisen kiusaantumisen aiheen, jokaisen idioottimaisuuden, jokaisen heikkouden ja jokaisen typeryyden" (s. 12), johon on itse sortunut ja kun omat munaukset loppuvat, tuttujen ja maailmanhistorian merkkihenkilöiden töppäyksistä kirjattavaa riittää. Kun Nathan törmää sattumalta sisarenpoikaansa Tomiin, johon hän oli kadottanut yhteyden vuosia aiemmin, alkaa hölmöilyjen rinnalle tulla muutakin kerrottavaa: tragedioita, huijauksia ja onnenhetkiä.

Värikästä henkilökatrastaan Auster tarkastelee lämpimästi ja rakastavasti. Kirjan mittaan kyyninen ja yksinäisyyteen tyytynyt Nathan pehmenee ja osin omalla toiminnallaan rakentaa ympärilleen uudenlaisen perheen. Jollakin tavalla Sattumuksia Brooklynissa toi mieleeni John Irvingin romaanit. Ehkä syynä on juuri sangen monimuotoinen henkilöjoukko, huumori ja kerronnan myötäsukainen lämpö, en ole varma, mutta ei se minua haitannutkaan.

En kykene ottamaan kantaa siihen, miten hyvin Auster kuvaa amerikkalaista yhteiskuntaa, mutta kirjan loppu tuo monenlaisia ajatuksia mieleen. Nathan saa suuren idean: hän haluaisi perustaa yhtiön Rattomat elämät, "joka julkaisisi kirjoja unohdetuista [ihmisistä], pelastaisi tarinoita ja tosiseikkoja ja dokumentteja ennen kuin ne katoaisivat - niistä oli muokattava yhtäjaksoinen kertomus, elämän tarina" (s. 360). Nathan pohtii onnellisena elämää ja ideaansa, kulkee aurinkoisen New Yorkin aamuisia katuja syyskuun 11. päivänä vuonna 2001, vajaata tuntia ennen kaksoistornien tuhoa. Kun miettii minkälaisia dokumentteja ihmisistä on mahdettu tuon päivän jälkeen laatia, kääntyy Nathanin vilpitön ja myötätunnon sävyttämä elämäkertaprojekti lukijan ajatuksissa päälaelleen.

Sen verran vaikuttava Sattumuksia Brooklynissa on, että täytynee lukea muitakin Austerin kirjoja alkua pidemmälle.