Aamulla varastoin viileyttä iholle, mutta se ei auta. Lämpö hiipii vastaan ovelta ja hyllyjen välistä, takerruttaa paidan selkään ja nostaa karpalot otsalle. Puolella kaupungilla tuntuu alkaneen loma, he vyöryvät ovista ja melkein ikkunoistakin kassit kirjoja pullollaan. Työtä on paljon, henkilökuntaa liian vähän, en ehdi tarkistaa kannetaanko kirjastosta ulos saman verran aineistoa kuin sisään tuodaan. Hiki kostuttaa meikin ja niskahiukset, sormus pyörii nahkealla iholla. Puhun liian hiljaa puhelimeen, asiakas luulee minun soittavan kirkosta. Hän puhuu minulle kuin vieraalle, hetken minulla on salakuuntelijaolo.
      Iltapäivällä ystäväni odottaa kahvilassa, sataa emmekä pääse terassille. Kahvi on pitkässä kapeassa lasissa, sormet kiertyvät helposti sen ympärille. Puhumme paljon, lopulta päädymme jalkapalloon. Kannatamme eri joukkueita ja pohdimme miksi. Joskus kauan sitten olisimme keskustelleet pesäpallosta. Silloin joukkueemme oli sama.
      Kotimatkalla sade yltyy. Rystyseni pilkahtelevat lainasadetakin alta, varpaat kastuvat ja lahkeet ovat vedestä raskaat. Pensaat ryömivät lähelle tietä, vihreä imee sateen harmauden. Tie on sileä joki, johon puiden käänteiskuvat heijastuvat.