Rakas päiväkirja,

näin unta Tuija Lehtisestä. Hän oli perustanut kirjakaupan, nähtävästi Annankadulle Uudenmaankadun ja Ratakadun välisiin kortteleihin parittomien lukujen puolelle. Menin tutustumaan kauppaan yllättäen juuri ennen avajaisia. Tuija avasi oven pitkässä vaaleanpunaisessa froteeaamutakissa hiukset hieman hapsottaen. Hän asui kaupan yläkerrassa ja oli vasta herännyt. Yllättävästä aamuherätyksestä huolimatta hän oli hyvin ystävällinen ja jopa esitteli minulle paikan.
      Jo ovella henkäisin "tämä on ihana" – vanhanaikaisen korkeassa huoneessa oli katossa pieni antiikkisen näköinen sininen lasilamppu ja siellä täällä muutamia kauniita antiikkilipastoja ja –pöytiä. Takaseinällä oli ovi, josta pääsi Tuija kotiin, vasemmalta seinältä avautui ovi liikkeen muihin tiloihin. Hieman minua ihmetytti, kun koko paikassa ei ollut ainuttakaan kirjaa eikä kirjahyllyjä. Nopeasti olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kaupassa voisi erinomaisesti pitää kirjailijailtoja ja -tapaamisia.
      Yhdessä vaiheessa ulkoa alkoi kuulua mieskuorolaulua ja kun katsoimme ulos ikkunasta, oli talon takana iso puisto, missä armeijan soittokunta marssi ilman soittimia jotain koreografiaa tehden ja jostain näkymättömistä mieskuoro lauloi voimallisesti, tosin en tiedä mitä laulua. Ihastelin Tuijalle, miten mukavaa onkaan omasta ikkunastaan kuunnella kuorolaulua ja katsella tanssimarssikoreografioita. Tuija ei vaikuttanut kovin innostuneelta.
      Myöhemmin vaihdettuaan froteeaamutakkinsa arkavaatteisiin Tuija tarjosi minulle kahvia kahden tyttärensä seurassa. Toinen oli hyvin sievä ruskeakiharainen Jelina-niminen pikkutyttö. Sain purra huulta, etten olisi sanonut hänelle, että sinusta varmaan usein tulee Ellu. Hänen toinen, jo aikuinen tyttärensä halusi ottaa kanssani äidistään valokuvia, johon Tuija ilahtuneena suostui. Minä istuin kirjailijaa vastapäätä, mutta kuvani epäonnistuivat surkeasti. Välillä Tuija joutui suoristamaan objektiivia, joka oli vinossa Pisan tornin lailla, välillä kaikki kuvani olivat epätarkkoja tai esitivät aivan muita kuin kuvaamani. Onnistuin jopa saamaan oman irvistävän hymyni mukaan otokseen, jossa olin kuvannut hänen vanhinta tytärtään. Päättelin kuvanneeni peilin kautta.
      Uni päättyi, kun herätyskello soi. Hetken mietin untani ja päädyin siihen, että lukemani kirjat vaikuttivat unen sisältöön. Ruokatuntilukemisenani on Lehtisen Kulkurilinnut, jonka olen lukenut ensimmäisen kerran kauan sitten sekä sohvalukemisena Jane Greenin Kirjaflirttiä, jossa yli kolmekymppinen Cath perustaa ystävänsä Lucyn kanssa kirjakauppakahvilan.
      Hieman minua jäi mietityttämään miksei Tuija Lehtinen välitä mieskuorolaulusta ja onko hänellä oikeasti maata viistävä vaaleanpunainen froteeaamutakki ja jos on, niin voisiko hän se yllään todellakin hymyillä ystävällisesti ja hämmentymättä tuntemattomille vierailijoille.