Tommi kirjoitti kielikukkasista ja kuinka ollakaan, keskustelu kierähti urheiluselostajiin. Jokaisella penkkiurheilua harrastavalla on varmaan omat selostajasuosikkinsa, niin minullakin. En tiedä mikä selostajassa yleensä lopulta on vetoavin piirre, mutta hyvän urheiluselostajan piirteisiin kuuluu mielestäni asiantuntemus, hyvä ja elävä kielenkäyttö, lämmin äänenväri, puhuen tehty selostus, rento läsnäolo ja huumori. Nämä ominaisudet tekevät selostuksesta kuunneltavan ja hyvää viihdettä. Viihteeseen kuuluu myös, että tahattoman hassuja kämmejä viljelevä selostaja on parempi kuin kuivanasiallinen virkaveljensä. Silloin tosin keskeistä penkkiurheilijalle ei olekaan enää urheilulaji itsessään, vaan kokonaisuus johon kuuluu laji, selostus ja camphenkinen mieliala. Camphenkeni ei kuitenkaan veny kaikkeen. Vastustajan mollaamista en jaksa kuunnella enkä siedä huutoselostusta, en varsinkaan siihen yhdistettyä stadilaista venyttelevää klangia. Ainoa kestämäni huutoselostaja on Antero Mertaranta ja hänkin pieninä annoksina.

Omat selostajasuosikkini ovat Bror-Erik Wallenius ja Tapio Suominen. Suominen täyttää hyvälle urheiluselostajalle asettamani odotukset. Wallenius myös, mutta Bubissa lisäarvoa antavat uskomaton kielellinen akrobatia joka aina toimii, vaikka ei ehkä selostajan tarkoittamalla tavalla. Mitäs siitä, jos kieli ja ajatukset karkaavat hieman omiin suuntiinsa pitkien selostusten kuluessa, jos sen kuitenkin tekee persoonallisesti ja yleisölle riemua tuottaen. Bubin komeita lausahduksia on kerätty Wikipediaan, josta olen lainannut otsikon.

Naisia ei urheiluselostajina juuri ole, studiotoimittajina kylläkin. Mistähän se johtuu? Ainoa viimeaikoina kuulemani naisselostaja on Anuliisa Uotila, joka Torinon olympialaisissa selosti yksin taitoluistelukilpailut eikä ollut vain Suomisen kommentaattoriapuna. Ja hyvin selostikin. Miellyttävä-ääninen Uotila osaa välittää lajituntemuksensa selkeästi ja sopivan yksinkertaisesti. Hän myös antaa katsojalle mahdollisuuden nauttia esityksestä rauhassa. Studiotoimittajista minua miellyttävät Suomisen lisäksi Riku Riihilahti kielitaitoisen ja ystävällisen naapurinpojan olemuksellaan sekä Marko Terva-aho, jonka puhetyyli ja silmänpilke välittävät hieman ironista asennetta ”hei tää on vain urheilua, ei mitään vakavaa”. Se on hyvä asia pitää mielessä erilaisia kisoja seuratessa.