Kouluaikoinani eräs ranskalainen tyttö tutustutti minut Julien Clercin musiikkiin. Clercillä oli mukavan karheahko ääni, pidin hänen lauluistaan eikä ulkonäössäkään tainnut suurta vikaa olla muutaman LP-levyn kannen perusteella. Äänitin ystävättäreltäni pari kolme Clercin levyä ja noita kasetteja veivasin pitkän aikaa edestakaisin ja yritin kehnolla ranskallani suomentaa lapuille raapustettuja laulunsanoja. Hetken aikaa harkitsin jopa lähteväni Ranskaan au pairiksi. Ihan vain sen musiikin vuoksi. Jonkun ajan kuluttua ranskalaisneitonen muutti pois Suomesta enkä enää saanut päivitettyä Clerc-kasettikokoelmaani. Lopulta hankin Jacques Brelin levyn.

Nauhoja kuuntelin kausittain aika pitkään, kunnes ne lopulta unohtuivat kasettilaatikon perukoille. Eilen juttelin lasten kanssa ranskan kielestä ja jostain laulumuistojen sopukoista tuli mieleen muutama sana vanhasta Clercin laulusta. Muisto sai hakeutumaan nettiin etsimään tietoa laulajasta. Virallisilta verkkosivuilta alkoi kuulua tuttu ääni ja pikaiseksi tarkoitettu vierailu venyi. Sivuilla sympaattisen oloinen lauluja pitää blogia, jossa hänen konserttikiertuettaan voi seurata hyppelehtivien videonpätkien avulla. Laulajaa ei aina näy, vaan hän ilmeisesti kuvaa osan aineistosta itse ja kommentoi taustalla kuvaamiaan katunäkymiä.

You Tubestakin löysin Clercin. Oli pienoinen elämys katsella ja kuunnella videolta laulajaa, joka on ollut olemassa vain vanhoilla c-kaseteilla. LP-levyjen kannen liehukiharat ovat lyhentyneet, mutta miehen ääni on edelleen mitä mainioin. Parin vuoden takaiselta levyltä Double enfance (2005) poimitut kappaleetkin kuulostavat mukavilta. Nostalgian nimissä voisin etsiä vanhat nauhat kuunteluun ja vertailla uuteen tuotantoon. Syntymäpäivälahjatoivekin taisi selvitä.