Klassikoksi kuulemma kelpaa melkein mikä kappale vain, kunhan on oikea selitys. Sopisiko selitykseksi - oikeaksi tai vain soveltuvaksi - Erittäin humaani elokuva, joka säilyttää selittämättömyyden ja salaisuuden mahdollisuuden? Tällainen elokuva on Iain Softleyn ohjaama K-Pax (2001; linkin takana elokuvan traileri). Elokuva kertoo newyorkilaiseen psykiatriseen sairaalaan tuotavasta Prot-nimisestä miehestä, joka sanoo olevansa kotoisin kaukaiselta K-Pax-nimiseltä planeetalta. Miestä alkaa hoitaa psykiatri Mark Powell, joka pian huomaa muiden potilaiden kanssa loistavasti toimeentulevan Protin arvoituksen olevan hankala ratkaista.

Olen nähnyt K-Paxin muutamaan kertaan ja joka kerralla se on tehnyt suuren vaikutuksen. Tarina on todella humaani eikä elokuva anna yksiselitteisiä vastauksia Protin identiteettiin. Elokuva on tulkinnoille avoin, Protin hahmon ympärillä leijuva salaperäisyys säilyy. Kevin Spacey Protina ja Jeff Bridges tohtori Powellina tekevät saumatonta yhteistyötä. Spacey näyttelee paljon äänellään ja Bridges katseillaan, mikä kuvaa jotain olennaista elokuvan teemoista. Prot kertoo, hän ei tunnu kykenevän valehteluun, Powell kuuntelee ja tarkkailee, yrittää ymmärtää. Läpi elokuvan eri tavoin toistuvasti esineistä ja ikkunoiden läpi heijastuvat ja häikäisevät valonsäteet ovat tärkeä osa elokuvaa.

Viimeksi elokuvan katsoessani kiinnitin vihdoin huomiota musiikkiin. Edward Shearmurin musiikki sopii tarinaan ja sitä sopii kuunnella ilman elokuvan kuvaakin. Tässä soi soundtrackin avaus Grand Central. Vaikka musiikki ei miellyttäisikään, niin elokuva kannattaa katsoa.

 

 
Muita klassikoita voi kuunnella täällä.