1565200.jpgKun mietin miten lyhyesti määrittelisin Guillermo del Toron elokuvaa Pan's Labyrinth (El Laberinto del fauno, 2006) mieleen tulee ensimmäisenä adjektiivi julmankaunis. Elokuva kuvaa julmia tekoja ja ihmisiä, pahuutta ei peitellä eikä naamioida kauniiksi kuviksi. Silti jokin selittämätön kauneus viipyilee elokuvan reunoilla. Pan's Labyrinth – alkuperäisen nimen mukainen Faunin labyrintti kuulostaisi kyllä paremmalta – kuvaa Espanjan kansallismielisten ja tasavaltalaisten välisiä taisteluja vuonna 1944. Kokonaisuudessaan elokuvaa voikin pitää kannanottona Espanjan sisällissotaan ja sen jälkeisiin taisteluihin.

Elokuvan päähenkilö, noin kaksitoistavuotias Ofelia, matkustaa raskaana olevan äitinsä kanssa isäpuolensa kapteeni Vidalin luokse vuoristoseudulle. Isäpuoli käy raakaa taistelua metsissä lymyileviä tasavaltalaisia vastaan. Kapteeni haluaa poikansa syntyvän puhtaaseen Espanjaan ja nimenomaan isänsä luona, siksi vaimon vaikea raskaus ja ympärillä pyörivät taistelut eivät ole matkustamisen esteitä. Perheen elämä vanhalla myllyllä sotilaiden ympäröimänä on elokuvan reaalinen kerrostuma.

Julman reaalimaailman rinnalla on maanalaisen valtakunnan kadonneen prinsessan etsintä. Kauan sitten prinsessa lähti valtakunnastaan ihmisten maailmaan, johon astuttuaan heti unohti vanhan maailmansa. Siitä lähtien maanalaisen valtakunnan kuningas on odottanut tytärtään takaisin uskoen, että jonain päivänä prinsessan sielu palaa uuden kantajan hahmossa takaisin. Tämä paljastetaan heti elokuvan alussa, joten kovin suuri spoileri tämä ei ole. Satujen lumoama Ofelia saa pian tietää, että hän mahdollisesti on tuo prinsessa, mutta todistaakseen sen hänen on suoritettava kolme tehtävää.

Tarinan liikkuminen reaali- ja fantasiamaailman välillä on toteutettu onnistuneesti ja elokuvan koskettava tunnelma syntyy myös tästä rinnakkaisten maailmojen välisestä suhteesta. Reaalimaailmassa esitetyt vaatimukset kyselemättömästä tottelemisesta näyttäytyvät myös fantasiamaailman tehtävissä. Ofelian voi katsoa pakenevan fantasiamaailmaan häntä ympäröivän väkivaltaisen maailman ahdistuksesta ja kauhuista. Samalla se kuvaa vieläkin enemmän hänen kuolleeseen isään ja menetettyyn onnen aikaan kohdistuvaa kaipuutaan.

Alusta lähtien elokuva on tunnelmaltaan ahdistava, Ofelian pelko ja ahdistus äidin sairauden vuoksi välittyvät voimakkaasti. Elokuvaa ei ole helppo katsoa, vaikka se pitääkin tiukasti otteessaan. Elokuvan loppu on tunnelmaltaan jakautunut, surullinen ja onnellinen. Päällimmäiseksi tunteeksi jäi kuitenkin minulle suru ja kyyneleet. Pitkästä aikaa vahvoja tunteita herättänyt elokuva.

Lue myös DVDPlazan arvio.