Syyshorros alkaa vaikuttaa, teen hommiani puolitehoisesti aikataulut paukkuen. Mikään ei oikein innosta, vaeltelen päivästä toiseen puolinukuksissa. Varhaiset aamuherätykset hiertävät, aamuisin löntystelen ympäriinsä vähäsanaisuuteen kääriytyneenä. En saa kirjoitettua blogille, vaikka muutamia ideoita jossain ajatusten vierillä pyörii, en jaksa kehitellä niitä. Olen luvannut kirjoittaa Nonoon laiskuudesta. Juttu on päässäni lähes valmis, mutta kirjoitettuna ei mitään. Laiskuutta?

Pino luettavia kirjoja odottaa, suurin osa työhön liittyviä. Kiinnostavia uusia romaaneja, esittelyvalmisteluja odottavia lastenkirjoja ja minua vain ei innosta. Miten uusin Hannu Mäkeläkin on kehuista huolimatta niin tylsä? Olen juuttunut noin neljänteen lukuun, eikö kaikkea tuota voisi sanoa jotenkin tiiviimmin, selkeämmin lausein? Mieluiten istuskelisin tällä hetkellä silmät puoliummessa ajatukset laiskasti harhaillen sohvannurkassa kahvimuki kourassa John Hammondin Tom Waits -tulkintoja kuunnellen.

Juuri tällainen puolihorros ja osittainen innottomuus kuuluvat syksyyn. Hetken aikaa voi olla vetämätön, ladata akkuja, olla möllöttää. Joulun lähestyessä horros alkaa vähitellen karista, valon lisääntyessä aamuheräämiset helpottuvat ja uutta energiaa alkaa kertyä.

Hetken päästä kaivan villasukat esiin ja keitän kahvia, Hammond tuuditelkoon hetken.