Rakas päiväkirja,

olen huono äiti. Näin luki lehdessä. Olen huono äiti, koska olen itsekkäästi laittanut lasteni edun edelle oman etuni (ja siinä sivussa perheen taloudellisen edun ja siten myös lasteni edun, mutta sitähän ei lasketa, koska köyhät voivat kuulemma yhtä hyvin syödä puuroa, näkkileipää ja vitamiinipillereitä ja laihtua siinä sivussa, niinkin olen lehdestä lukenut). Olen uraäiti, uramuija, ilmeisesti siis uraäitihirviö.

Olen vienyt lapseni päivähoitoon (hoidin heitä kyllä vuosia ensin kotona mutta sitä ei lasketa, koska sitten kuitenkin menin töihin enkä enää ollut kotiäiti. Sitäkään ei lasketa että olen ollut virkavapaalla ja vuorotteluvapaalla hoitamassa lapsiani, koska joka tapauksessa olen vienyt heitä välillä päivähoitoon). Hyi minua, miten koskaan olen ajatellutkaan voivani olla riittävän hyvä äiti (no en kyllä ole luullutkaan olevani maailman paras yhtään missään eikä minulla ole mielipiteitä joilla haluaisin huitoa muita, taivas että olen tylsä ihminen, niin ja huono äiti).

Mutta sitä minä kyllä ihmettelen, miksi ajatellaan äidin olevan lapsen kaikissa ikäkausissa tämän paras hoitaja ja korvaavan isän silloinkin kun isä perheessä on. Minun mielestäni pitää lähteä uuteen suuntaan, laajentaa näkemystä lastenkasvatuksen puitteista, maksimoida hyödyt. Hyi teitä uraisät, laitatte työnne, toimenne ja tilipussinne lapsen edelle. Jääkää kotiin, jättäkää verot ja laskut lapsettomien maksettaviksi. Ryhtykää koti-isiksi kotiäitien rinnalle. Tasa-arvoistukaa! Lapset ovat pieniä hetken, jääkää kotiin, luopukaa urastanne ja eläketurvastanne, luottakaa siihen, että lapsenne elättävät teidät myöhemmin samalla kun ovat kotona hoitamassa omia lapsiaan ilman palkkaa ja sosiaaliturvaa. Luopukaa itsekkyydestänne, luopukaa itsenne kehittämisestä. Syyllistykää!