"Omien raatikokemusteni perusteella voin silti paljastaa, että tässä maassa on ollut tapana noudattaa semmoistakin politiikkaa, jonka mukaan kaikkia tunnustuksia ei kaadeta yhden tekijän niskaan. Rahaa ja valokeilaa kun sentään tarvitsevat ja ansaitsevat muutkin. Parhaan sijasta voikin toisinaan etsiä järkevää ja sopivinta." tunnustaa Antti Majander tämän päiväisen (6.2.) Hesarin Kommentti-osiossa Sofi Oksasen Puhdistuksen saamaa Runebergin palkintoa Finlandia-palkinnon lisäksi.

Kappas, Antin mielestä Sofi saanut liikaa tårta på tårta - kuvassakin kirjailijan edessä on Runebergin torttu ja pahvimukillinen kahvia. Kirjailija saa vuosiapurahaa, myyntituloja ja nyt, hyi kamalaa, vielä rutkasti palkintorahoja sieltä sun täältä.

Minä kun olen aina luullut, että kirjallisuuspalkinnolla palkitaan nimenomaan paras kirja eikä sopivin tai järkevin teos (eikä siis kirjailijaa henkilönä) - tosin minä en tiedä millainen voisi olla järkevin kirja, sopivin lienee helpommin nimettävissä kunhan on ensin määritelty sopivin minkä tai kenen kannalta. Mutta toisaalta toimittajan mukaan raati ei tällä kertaa oikeasti palkinnutkaan kirjaa saati kirjailijaa vaan itsensä - ihan siltä varalta ettei sitä joskus vuosikymmenien päästä moitittaisi väärästä valinnasta.

Pieni juttu, joka saa rutkasti painoarvoa siitä, että se julkaistaan maan johtavassa päivälehdessä kirjailijahaastattelun kainalossa, herättää minussa muutamia kysymyksiä.

Miksi parhaana pidettyä teosta ei saisi palkita? Mitä siitä, jos se on palkittu aiemmin? Olivatko toimittajat Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien joutuessa palkintosumaan kitkeriä siitä, että aina vaan kehutaan samaa kirjaa ja sille syydetään palkintoja, miksei muita muisteta?

Mitenköhän minä tulenkin ajatelleeksi, että jos Sofi Oksasen sijasta palkintoryöppy olisi osunut jollekin asemansa kirjallisessa kaanonissa vakiinnuttaneelle keski-ikäiselle tai iäkkäämmälle mieskirjailijalle, olisi toimittajan kynnys kirjoittaa ja julkaista toiveensa siitä, että palkinnot olisi jaettu mieluummin sopivammalle ja järkevämmälle kuin parhaalle teokselle, ollut huomattavasti korkeampi? Olisikohan silloin jäänyt kommentti kirjoittamatta tai ollut ainakin sisällöltään toisenlainen? Toivottavasti olen väärässä. Ehkä kirjailijan ikä ja sukupuoli eivät olleetkaan toimittajan alitajuntaa kiusaavia tekijöitä.