Lapsi kysyi vaikeita kysymyksiä. "Millaista on olla aikuinen? Haluaisitko olla vielä lapsi? Olisiko kivaa välillä olla taas lapsi?" Minä olen ihan mieluusti aikuinen, koska en enää muista millaista oli olla lapsi. En todellakaan muista. En tarkoita, etten muistaisi mitä olen tehnyt lapsena, vaan nimenomaan kokemusta, tunnetilaa. Mutta mieltääkö lapsi elävänsä jossain tunnetilassa? Hänhän vain elää elämäänsä.

Olen aina ihmetellyt muistelmia, joissa kuvataan lapsuutta hyvin tarkasti. Tunteita, tapahtumia, ihmisiä, aikaa. Miten muistelijat muistavat? Ovatko he keksineet kaiken vai onko heille kerrottu kaikki nuo asiat? Ovatko he jotenkin herkempiä ihmisiä, joiden mieleen on tarttunut jo lapsesta asti kaikenlaisia mielikuvia, joita he aikuisina osaavat työstää taiteen muotoon? Minulla on ristiriitainen suhde lapsuusmuistelmiin ja romaaneihin, joissa on lapsen näkökulma. Olen lukenut erinomaisia ja kiinnostavia romaaneja, joissa maailmaa tarkastellaan lapsen näkökulmasta. Usein näihin lapsinäkökulmiin sekoittuu aikuisen tulkitseva näkemys, joskus selvemmin havaittavana, joskus hyvin peitettynä. Onko teos silloin puhtaasti lapsen näkökulmasta elämää tarkasteleva? Ei tietenkään, usein tulkitseva näkökulma tarvitaan tuomaan tekstiin syvyyttä ja kiinnostavuutta. Kuinka hyvin kukaan lapsi osaisi analysoida omaa aikaansa? Poimia kuvaamastaan ajasta ne koko aikaa symboloivat piirteet? Romaani on fiktiota ja fiktion maailmassa kaikki on mahdollista, myös kaiken tietävä ja huomaava lapsikertoja. Muistelmat ovat hieman vähemmän fiktiivisiä, mutta eräänlaisia romaaneja nekin ovat.

Kauan sitten erään lapsuusvalokuvan ääressä tavoitin kuvanottohetkellä tuntemani tunteen, pienen hetken välähdyksen. Tunne oli hyvin voimakas ja hämmentävä, koska tunnemuisto mummolan takapihan marjapensaiden vieressä tapahtuneesta leikistä oli niin vahva ja "totta". En usko, että enää tavoittaisin tuota tunnevälähdystä. Aikaa on kulunut niin paljon. Lapsen kysymysten jälkeen olen miettinyt mitä minun pitäisi tehdä, että tavoittaisin lapsuuden tunnelmia, muistaisin millaista on olla lapsi. Jotkut tuoksut, maut, lausahdukset, TV-ohjelmat voisivat olla väyliä. Jos alkaisin kirjoittaa omaelämäkertaa tiukan kronologisesti, paljastuisiko lapsuuden tunnemaailma minulle?

                            **********************************************

Kiinnostavia lapsinäkökulmaisia romaaneja ovat esimerkiksi Seppo Jääskeläisen Muutot, Viivi Luikin Seitsemäs rauhan kevät, Irja Raneen Talvipuutarha ja Pirkko Saision Pienin yhteinen jaettava sekä monen monet lasten- ja nuortenromaanit. Muistelmissa minuun on tehnyt syvän vaikutuksen Eeva Kilven Talvisodan aika (1989), jossa kiinnostavaa on nimenomaan Kilven tapa pohtia muistin olemusta. Miksi jotkut asiat jäävät mieleen, mutta toiset, vaikkakin suuria ja vaikuttavia tapahtumia olisivatkin, eivät jätä mieleen mitään muistijälkiä. Kilpi kirjoitti myöhemmin muistelmakirjan Rajattomuuden aika (2001), joka kuvaa hänen lapsuuttaan ennen talvisodan puhkeamista. Kirjassa - tai jossain haastattelussa - Kilpi sanoo, ettei hän voinut kirjoittaa varhaisista lapsuusvuosistaan ennen kuin oli kirjoittanut sota-ajan muistonsa (Talvisodan ajan lisäksi Välirauha, ikävöinnin aika, 1990 ja Jatkosodan aika, 1993). Vasta sen jälkeen hän sai kiinni varhaisemmista muistoistaan. Kiinnostavaa kyllä, Talvisodan ajan alaotsikko on lapsuusmuistelma ja Rajattomuuden ajan kertomus lapsuudesta. En tiedä kuinka tietoinen alaotsikon valinta on, mutta minusta se on mielenkiintoinen tämänpäiväisen pohdintani valossa.