You Tube - tuo musiikinharrastajan aarreaitta, kultavirta, taikahattu. Tuubi - monen ison ilon, herkullisen löydön ja nostalgisen elämyksen musaparatiisi. Sieltä löytyi jälleen unohtunut vanha viisu. Tuubin ääressä on joskus samanlaista kuin kirjaston pursuavien hyllyjen luona: näin paljon kaikkea enkä keksi mihin tarttuisin, mitä hakisin. Silloin otetaan hakukoneet ja satunnaiset hakusanat avuksi. Tällä kertaa kirjoitin hakusanaksi morning, poistin sen ja kirjoitinkin vuosiluvun 1969. Mutta tössin delete-nappulan kanssa ja molemmat hakuehdot jäivät. Ja kas: klassikko löytyi.
Ensimmäisellä tulossivulla oli Cliff Richardin sekä Vanity Faren esityksinä Early in the Morning, ihan vieras kappale. Laulu vaan soimaan - ja saman tien aloin hyräillä ja tapailla sanoja, mutta suomeksi. En vain saanut päähäni minkäniminen ja kenen esittämä enkä niitä sanojakaan. Mutta onneksi on Viola - Suomen kansallisdiskografia. Kirjoitin kappaleen nimen Violaan ja sieltä putkahti heti esiin laulun suomenkielinen nimi Illasta aamuun. Takaisin tuubiin, nimi hakupalkkiin ja: Jouko ja Kosti! Iltaan käy myös päivä tää, yökin ilman unta jää, valvoo rauhaton ja yksin on. Vihdoin huomaan aamun koittavan, käy valo silmiin öisen valvojan, kun avaan uuteen aamuun ikkunan, sen uusin mielin teen. Näänhän sun taas tänään uudelleen, saan sinun kanssas viettää päivän tään, mä aivan uusin silmin aamun nään, kun sinä pian luonain oot. Vanha tuttu iskelmä, kunnon iskelmälyriikkaa (suomenkielinen teksti Tuula Valkama), bingo.
Varsinaiseksi klassikoksi poimin Vanity FarenEarly in the Morningin vuodelta 1969, koska se saattaa ehkä olla alkuperäinen, en ole varma. Mutta jotenkin niin ihana joka tapauksessa eikä Cliffinkään tulkinnassa vikaa ole. Kiitos tuubi, musiikinetsijän toivetietokanta (ja Viola myös).
Muita sattuma-, satunnais- ja täsmäklassikkolöytöjä voi kuunnella täällä.
Voihan Jouko ja Kosti. Voiko enää laulu yhtyeen nimi tästä parantua (jos ei huomioida klassista The Jormasia)? Ihan mukava rallatus. Muistin heti biisin alettua kuulleeni sen myös suomesksi vaikka en sanaakaan muistanut suomenkielisestä versiosta.
Ihan nätti laulu. Joukoa ja Kostia en olisi muistanut, mutta sillä tavoin tuttu biisi, että varmaan olen sen kuullut ennenkin. Tai sitten ralli vain muistuttaa liikaa muita samanlaisia ;)
Tuima kirjoitti 06.03.2011 - 10:25
Panu ja kari, teillä oli sitten samantyyppinen kokemus kuin minulla: ihan tuttu biisi, mutta sanat eivät vain tule mieleen.
Oli tuttu melodia, aloin heti rallattaa mukana, sanoja en muistanut.
Jouko ja Kosti...muistan, että jossain Toivelauluvihossa oli duon kuva.
Toivelauluvihkoja olisi kiva muistella, ostin niitä aikanaan paljon. Valitettavasti häipyivät savuna ilmaan yhdessä tulipalossa.
Komppaan edellisiä: tuttu on biisi, juu-juu, ja nimenomaan Cliff Richardsin laulamana. Mutta en kuuna päivänä olisi osannut vastata trivialpursuitmaiseen kysymykseen suomenkielisistä esittäjistä. Vai että Jouko ja Kosti? Se veljespari onkin vaipunut unholaan. Mikä oli heidän suurin hittinsä, muistaako kukaan?
Heh. Tutulta kuullosti myös, etäisesti, jostakin. Rallatus joka on ilmeisesti jäänyt muidenkin mieleen.
Tuima kirjoitti 06.03.2011 - 11:49
Viides rooli, helppo kysymys: Joukon ja Kostin suurin hitti on Muisto vain jää :). Hieno biisi - ja kuuluu muuten niihin kappaleisiin, joissa suomalainen versio voittaa alkuperäisen...
Jouko ja Kosti on tosiaan jotenkin hellyttävä kombo. :D
Ennen kuin klikkasin biisin soimaan ajattelin että eikös Peter Paul and Mary ole tämän kanssa levyttänyt, mutta se onkin ihan toinen biisi, samanniminen vain.
Harmitonta hissihurinaa, mutta ihan mukavaa harmittomaksi. ja kyllä, kyllä minäkin tuon suomalaisen muistan jotenkuten. Kiitos myös Violasta. En ole koskaan käyttänyt sitä.
Tuima kirjoitti 07.03.2011 - 07:25
Violaan kannattaa tutustua, se on antanut mulle monta vastausta.
Oli tuttu melodia, aloin heti rallattaa mukana, sanoja en muistanut.
Jouko ja Kosti...muistan, että jossain Toivelauluvihossa oli duon kuva.
Toivelauluvihkoja olisi kiva muistella, ostin niitä aikanaan paljon. Valitettavasti häipyivät savuna ilmaan yhdessä tulipalossa.
Ennen kuin klikkasin biisin soimaan ajattelin että eikös Peter Paul and Mary ole tämän kanssa levyttänyt, mutta se onkin ihan toinen biisi, samanniminen vain.
Kylläpäs on nostalginen rallattava kappale!
Ari, eikö olekin hieno biisi!
Yaelian, tämä on ilmeisen tuttu monelle, vaikka esittäjää ei olisi osannut sanoakaan.
Lepis, puoliminuuttia! Hienoa!
Sinulle on haaste blogissani, klikkaa nimeäni.