Rakas päiväkirja,

olen viime aikoina miettinyt paljon miehiä. Ei niitä aina ymmärrä ja välillä ymmärtää enemmän kuin välittäisi - tai ainakin enemmän kuin miehet haluaisivat tai uskoisivat. Mutta kaipa se kulkee toiseenkin suuntaan - naiset saattavat olla miehille iso arvoitus.

Mutta tämä oli vain huojuva aasinsilta. Sunnuntaiklassikothan on mennyttä iloa, mutta ehkäpä Lepis keksii tilalle jotain uutta kivaa. Sitä odotellessa minä päätin näin lauantai-illan iloksi soittaa miehistä kertovan laulun. Mutta valinnan syynä on video - tämä on yksi lempivideoistani. Hellyttävän aito ja sympaattinen ja ovathan nuo videon miehetkin kovin symppiksen oloisia. Hanna Pakarisen esittämässä ja yhdessä Markus Koskisen kanssa sanoittamassa Miehet-laulussa on myös mukavia säehelmiä. Ja mainitaanhan siellä Bruce Williskin.
​

Rakas päiväkirja, olet muuttunut toisennäköiseksi, tuskin tunnen sivujasi enää.  Yritän tutustua sinuun uudestaan, selailla tyhjiä sivujasi avoimin mielin ja kiinnostuneena. Täyttyvätkö ne yhä kiemuraisilla tai selkeillä mietteillä? Muuttuvatko ajatukseni näillä uusilla sivuilla toisenlaisiksi, jaksanko yhä kaivaa näppäimistöksi muuttuneen kuvitteellisen mustekynäni esiin kertoakseni sinulle pätkiä päivistäni?
​Rakas päiväkirja, olemmeko me hylkäämässä toisemme?

Lepiksen klassikkosoittojen listailu päättyy - ihailtavasti Lepis on jaksanutkin soittoa pyörittää. Sunnuntaiklassikkojen idea on ollut hauska, olen löytänyt vuosien varrella soitetuista musiikkivalinnoista monta hyvää kappaletta ja esittäjää. Iso ilo on ollut myös itse tehdä löytöjä vanhoista suosikeistaan ja uusia sattumalöytöjä juutuubissa. Joten, Lepis, kiitos sinulle ja kiitos muille blogitiskijukille!

Ensin ajattelin soittaa jotain surullista viimeisen sunnuntaiklassikon The End -teemaan liittyen, mutta jotenkin se ei innostanut. Päädyinkin toisenlaiseen ratkaisuun, vaikka jonkinlainen päättyminen tähänkin kappaleeseen liittyy. Simon & Garfunkelin viimeinen yhteinen levy duon kukoistuskaudella oli Bridge Over Troubled Water ja levyn viimeinen kappale on kaunistakin kauniimpi Song For The Asking. Luettuani asian juutuubivideoon liitetystä selostuksesta oli valinta selvä: klassikkoduon viimeisen klassikkolevyn viimeinen kappale.





Muita loppusoittoja täällä.

Olen hitaasti etenevien joulupuuhastelujeni taustaksi kuunnellut tänä vuonna niin paljon radiosta kaikuvia joululauluja (joista osa on luvattoman noloja, osa taas aidosti koskettavia ja vaikka makuasioista saa ja voi kiistellä, niin totean vain, että hyvä kun jokainen löytää / löytänee oman joulumusiikkinsa), että sunnuntaisoittoon päätyy erilainen joulukappale, sanaton ja akustinen Christmas Blues, jonka esittää Willie Nelson.

Sen myötä nimestä huolimatta iloa, valoa ja hyvää mieltä kaikille tänä jouluna!





Muita joulutoivotuksia täällä.

Talvi toi lunta ja näyttää tuovan lisää edelleen. Lumiseen päivään soi Balmorhea-yhtyeen kappale The Winter. Yhtye ja kappale ovat sattumalöytöjä tuubista, joten en niistä sen enempää osaa sanoa. Wikipedian mukaan Balmorhea on minimalistinen instrumentaaliyhye, joka on saanut vaikutteita mm. Debussylta, Pärtiltä, Einaudilta ja Beethovenilta. Kiinnostava combo siis.





Muita mahdollisia talvisoittoja täällä.