Tuumailua

"Se roikkuu katosta lattiaan asti"

2017-04-23T18:14:00+03:00

Teimme ystävän kanssa vaihtokaupan, annoimme toisillemme lauseen, kehotuksen "kirjoita". Sain lauseekseni ”Se roikkuu katosta lattiaan asti.” Tässä teksti.

se roikkuu katosta lattiaan asti

sen läpi ei voi kulkea, sen läpi ei näe
se vaimentaa äänet

lohdutuksen sanat

virren liepeet

se ei kasva, ei pienene

voin ojentaa käteni, hipaista hulmahtavaa helmaa
otetta en saa, kädessäni tyhjää

katosta lattiaan asti

en tahdo kulkea läpi

Mitä puuhailin tänään

2017-03-12T18:19:00+02:00

Rakas päiväkirja,

katsoin muutama päivä sitten Riisuttujen ensimmäisen osan. Siitä asti mielessäni on vahvistunut jo kauan - vuosia! - päällä ollut epäily, että nurkissani (kaapeissa, laatikoissa, mutta ei enää lattioilla, tai no ehkä yhdellä pläntillä) on liikaa tavaraa, osa niistä turhia. Olen vuosien varrella tehnyt kaikenlaisia poistoja, mutta en tarpeeksi, en. Olen ajatellut olevani hamsteri, mutta en minä kovinkaan hurja hamsteri ole, en professionaalinen ainakaan mikä selkisi minulle Riisuttuja katsoessani.

Oikeasti minun ei mokomaa ohjelmaa pitänyt edes katsoa, vain vilkaista alkua. Mutta ohjelma alkoikin kiinnostaa, se oli monenmoisia ajatuksia herättävä, ja eniten ajatuksia se herätti peiliin vilkaistessa.

Aloin miettiä mitä vastaavassa tilanteessa itse ensin kontista hakisin. Valitsin jo mielessäni yhden määrätyn peittävän ja lämpimän leningin, mutta sitten mietin, että sänkykin voisi olla kiva (kuuluvatko tyyny ja peitto samaan pakettiin sängyn kanssa?). Puhelin, hammasharja, sukkahousut, paistinpannu? Ihan totta, en osaa päättää. Mutta ehkä siinä missä ohjelmaan osallistujat kantavat tavaroita sisään, minä heitän omiani pois (kierrätykseen, roskiin). Tänään ajatus kypsyi tekemiseksi. Aloitin kylpyhuoneesta.

Kuinka monia tavaroita tavallisessa arjessa tarvitsee? Olen laskenut, että kylpyhuoneen hyllyille riittäisi 6-10 purkkia ja purnukkaa (hammastahnat ja hiustenhoitoaineet mukaan luettuna - ja tätä aihetta sivuten olen kirjoittanut jotain jo vuosia sitten). Ja ei, en osaa sanoa montako siellä nyt on, tänään tyhjensin roskapussiin vanhoja huulipunia, parasta ennen -voiteita, vanhoja kynsilakkoja. Sillä kamalan hajuisella suihkusaippualla pesin surutta vessanpöntön. Jäljelle jääneet käyn vielä läpi, ehkä pääsen lopulta noin kymmeneen purkkiin. Noin - kuinka hyödyllinen ja laajasti käsitettävä ilmaus...

En ole KonMariin hurahtanut, en ole (vielä) lukenut kumpaakaan hänen suomennettua opustaan. En usko siihen, että kaikki muistot pitäisi hävittää kaapin hyllyiltä. Jos haluaa hävittää päiväkirjansa, niin siihen on oltava hyvä syy, muukin kuin piironginlaatikosta vapautuva tila. Mutta mitä teen kaikilla kirjoillani? Voisinko mahduttaa lempikirjani muutamalle hyllylle, kun kerran olen kirjaston suurkäyttäjä? Mutta mitä tekisin runokirjoillani? Sarjakuvilla? Mitä tekisin levyilläni, joita en kuuntele kuin kovin harvoin, toisia en tuskin koskaan? Kerran katsotuilla DVD:eillä?

Vaikken olekaan KonMari-ihminen, olisi kyllä mukavaa, että vaatekaapista löytäisi aamukiireessää hakemansa heti. Viimeksi vaatteita siirrellessäni löysi kaksi mekkoa, joita en en edes muistanut omistavani. En tiedä olenko asiasta iloinen.

Rakas päiväkirja, en jaksa / viitsi / muka ehdi tänään enempää tutkailla hyllyjäni (kohtahan tanssitaan tähtien kanssa ja sitten Rimakauhua ja rakkautta, joiden henkilöillä ei tunnu olevan tavaraongelmia) . Jospa jatkan huomenna. Miten olisi hylly / laatikko kerrallaan? Joo, sen suon itselleni.

Teatterissa

2016-11-15T22:13:00+02:00

Istun teatterissa, äitini makaa sairaalassa.
Lavalla naiset puhuvat äideistään, sukupolvien ketjusta ja perimästä.
Minulla on laukussani äidin sukat,
vastapestyt.
Äänet menevät lävitseni, soittavat sydäntä.
Sairaalassa äitini yrittää hengittää.

Keskustelua

2016-10-13T11:57:00+03:00

"Rakkaus on!"
"Osoite vain on tuntematon."

Mietteitä

2016-08-28T16:20:00+03:00

Peilissä kasvot, tutut mutta uudet.
Kun kiharat ovat pudonneet, untuva hajonnut sormiin
on jäljellä vain pehmeitä piikkejä, uuteen kurottavia.
Huoneet ovat tyhjiä puheesta, nurkkiin kertyy roinaa.
Kun muut siirtyvät elämään elämäänsä muissa huoneissa

toisten ihmisten luona,

onko täällä enemmän avaruutta minulle?
Peilin alla tilaa vähille purkeilleni?
Kun tavara vähenee, suurenevatko ajatukseni?
Tulevatko peilin uudet kasvot minulle tutummiksi,
erotanko kulmakarvattoman vinon hymyn?
Muuttuuko ääneni hiljaisuudessa ratisevaksi vai
laulanko vihaisen lempeitä lauluja

vain itselleni?

Kävelyllä

2016-04-11T20:01:00+03:00

Rakas päiväkirja,

tänään olen miettinyt kävelyä, viime vuosien kävelyjäni.

Mikä on kävelyhetken määritelmä? Mitä on "kävely"?

Kävelyilläni olen kantanut kauppakasseja ja kirjoja, taluttanut pyörää, kiiruhtanut bussiin. Joskus löytänyt lauseen.

Viime vuosina olen kävellyt toisenlaisissa tunnelmissa.

Olen kahlannut lumisilla kaduilla puhuen elämääni palasiksi ystäväni korvaan. Olen kulkenut lumisadetta vastaan palasia uuteen kuvioon asettaen, ratkaisuja etsien ja löytäen. Olen kulkenut raivoisasti edestakaisin, pää pystyssä.

Olen etsinyt uusia reittejä, uusia bussipysäkkejä, joille kiiruhtaa.

Olen kulkenut hoidoista heikkona. Huojuen, hitain ja lyhyin askelin, pieniä matkoja etappeja asettaen - tuon puun luo, tuohon mutkaan, ei tuonne pieneen mäkeen, tuolle katulampulle. Hikeä jo vähästä valuttaen, sydän ylettömästi jyskyttäen, pahoinvointia niellen. Miettien jaksanko, kykenenkö. Ponnistellen ja uupuen, päiväunia odottaen.

Olen kääntänyt selkäni kävelyille, antautunut uupumukselle, valinnut päiväunet, kirjan, tv-ruudun ajatuksettoman tuijottamisen. Pyöritellyt nilkkojani villasukissa, ajatellut kävelyjä, kavahtanut jäisiä teitä.

Olen palannut pitkin väliajoin kävelyteille, vähitellen voimistuen, pidempiä matkoja jaksaen, nopeampaa askellusta sietäen.

Kamera on ollut kävelyitteni uskollisin ystävä, se on houkutellut ulos, sujahtanut taskuun tai roikkunut kaulassa. Kamera on suonut minulle lepohetken askelluksista, se on houkutellut poluilta pois, pysähtymään, ihailemaan puunrungon kaarnakuvioita, sammalta kannolla. Se on kohottanut katseeni ylös, auttanut huomaamaan oksien kuviot, niiden pilviä vasten piirtämät rytmit.

Olen ostanut uudet kävelykengät, pakannut ne talveksi laatikkoon, etsinyt taas esiin, vienyt ne kävelylle.

Askellan eteenpäin. Hitaasti edelleen, mutta uudella tavalla jaksaen. Kiitollisuudella ja yhä vain puita ihaillen.

Pöhköjä tarinoita

2016-04-03T18:45:00+03:00

Aloitan pienen eurooppalaisia kirjailijoita -haasteeni virolaisen Andrus Kivirähkin kertomuskokoelmalla Koiranne alkaa kohta kukkia (Otava 2016; Kaka ja kevad, suomennos Heli Laaksonen, kuvitus Joel Melasniemi). Lapsille suunnattu teos sopii mainiosti myös aikuisille ja ennen kaikkea se lienee erinomainen valinta yhteisiin lukuhetkiin - olettaen, ettei esimerkiksi voikukkaan rakastuva koirankakka hämmennä ääneenlukijaa liikaa.

Sillä sangen absurdeja kertomukset ovat. Miljööt sinänsä ovat arkisia, tilanteet usein tunnistettavia (koulunaloitus, joulupukin odotus, hiihtoharrastuksen aloitus), mutta Kivirähk kieputtaa kertomuksensa uusille jengoille henkilögalleriallaan. Lusikka merirosvona, sittisontiainen eläintarhan laulavana työntekijänä, kukkiva koira, sängyn alle munan munivat sukat, mekosta haalariin hyppäävä tahra ovat mainioita oivalluksia, jotka viihdyttävät tällaista pinttynyttä lastenkirjallisuuden aikuislukijaakin. Joissakin kertomuksissa tarinan lopetus tuntuu heppoiselta ja yllätyksettömältä alkuun verrattuna, mutta useimmiten Kivirähk onnistuu ujuttamaan lloppuunkin pienen yllätyksen. Kokoelma on jaettu neljään osaan (kevät, kesä, syksy, talvi), ja niinpä vuodenaikoihin liittyvät asiat luovat lähtökohtia kertomuksille.

Suosittelen kirjaa paitsi lapsille lukuinnostuksen herättäjäksi myös lasten ja vanhempien yhteisiin lukuhetkiin sekä työmatkalukemiseksi absurdin ystäville. Tai jos haluaa aikuisiällä tutustua lastenkirjallisuuteen uudestaan, niin Koiranne alkaa kohta kukkia on hyvä aloitusteos.

Lukuhaaste itselle?

2016-03-31T22:54:00+03:00

Törmäsin mielenkiintoiseen blogipäivitykseen, jossa kirjailija Ann Morgan kertoi itselleen asettamastaan haasteesta: hän päätti lukea vuoden aikana teoksen jokaisesta maailman maasta. Britti Morganin kirjahylly oli täynnä englanninkielistä kirjallisuutta eikä hän juurikaan tarttunut käännöskirjallisuuteen. Lukuprojekti ilmeisesti onnistui hyvin, kirjoituksesta löytyy linkin takaa suositeltujen ja luettujen kirjojen luettelo.

Meillä Suomessa pienellä kielialueella on runsaasti käännöskirjallisuutta, sitä luen paljon itsekin. Mutta mistä kielistä suomennettuja teoksia luen? Viime vuonna lukemieni käännösteosten alkukieliä olivat ainakin englanti, islanti, italia, ranska, ruotsi, saksa ja tanska. Tänä vuonna olen jo lukenut käännöksiä ainakin englannista, hollannista, norjasta, saksasta ja tanskasta. Ainuttakaan kirjaa niistä en ole valinnut alkukielen tai kirjailijan kotimaan mukaan, vaan valintaan ovat vaikuttaneet kirjan kiinnotavuus, työn vaatimukset tai sattuma.

Morganin kijoitusta lukiessa aloin miettiä kuinka paljon eurooppalaisten kirjailijoiden teoksia olen lukenut. Paljon - mutta en taatusti jokaisesta Euroopan maasta. Enhän edes tiedä ainutta luxemburgilaista tai liechtensteinilaista kirjailijaa. Aloin siis pohtia, josko asettaisin itselleni pienen eurooppalaisen haasteen tälle vuodelle. Jospa lukisin vaikka kymmenestä eri Euroopan maasta tulevan kirjailijan teoksen ja pyrkisin löytämään suomennettuja kirjailijoita maista, joiden kirjallisuutta harvemmin tai koskaan aiemmin en ole lukenut?

Haastan siis itseni, katsotaan mitä kieliä ja minkälaisia kirjoja löydän. Genreksi käyvät niin aikuisten- kuin lasten- ja nuortenkirjat, luenhan niitä muutenkin.

Niitä päiviä

2016-03-31T14:38:00+03:00

Rakas päiväkirja,

Tämä on niitä päiviä.

Minun piti miettiä kirjahaastetta itselleni, pohdiskella sitä mukavasti linnunlaulua pysäkillä kuunnellen ja ajatuksia bussissa sulatellen.

Lisäksi minun piti ehtiä ajoissa töihin.

Mutta ei. Koska tämä on niitä päiviä, ja koska pesukoneeni on toista mieltä ja yksinäinen.

Bussit, joilla ehtisin töihin, suhahtelevat aikataulunsa mukaan - tai etuajassa - pysäkin ohi. Minä istun kotona ja kuuntelen kuinka pesukone pesee ja linkoaa kolmea pyyhettä ja yhtä lakanaa jo neljättä tuntia täysin tyytyväisenä itseensä ja tehoonsa välittämättä vähäänkään sen niskaan syydetyistä manailuista ja tasajalkahyppelyistä. Miten siinä kirjajuttuja mietit? Miten luet?

Kollega sentään nauroi makeasti puhelimeen.

Rakas päiväkirja, minua ei naurata. No ehkä illalla tai huomenna.

Nyt

2016-03-28T17:07:00+03:00

Pääsiäismaanantai, aurinko, valo.
Pieni joulukaktus kasvaa, tekee uusia lehtiä.
Ystävä sanoo "olet kaunistunut". "Verrattuna mihin", kysyn, "kaljuunko?"
"En tiedä", hän sanoo mutta päätän uskoa.
Ehkä se on rauhallisempi mieli, läsnäolo.
On kevät, on valo, on tämä hetki.