Olen ollut luvuttomassa tilassa. Ei, se ei ole totta. Olen siirtynyt kirjasta kirjaan, lukenut nykytapani mukaan monia kirjoja samaan aikaan - yhtä sohvan nurkassa, toista odotushuoneessa, kolmatta ruokatunnilla maksalaatikkoa popsien ja neljättä, viidettä ja niin edelleen selaillen tiskin takana, hyllyjen välissä, uutuuksien käsittelyssä. Paljon mielenkiintoista on tullut vastaan, haluaisin hypätä monen matkaan, mutta työkirjallisuus painaa päälle. Olen kurkkinut myös epäkiinnostavia kirjoja, sellaisiakin joita en missään tapauksessa jaksaisi lukea. Laskematon määrä sanoja luetusta pyörii päässäni, mutta en ehdi istahtaa niiden kanssa näppäimistön ääreen, en tarttua hajanaisten ajatusten liepeisiin muokatakseni niistä jotain lyhyttä ja napakkaa tai edes kirjavaa tilkkutäkkiä.

Syksy on tällaista, uusia kirjoja ja sanoja puskee päälle, vanhat kuiskivat hyllyistä enkä minä osaa aikatauluttaa. Ei, sekään ei ole ihan totta. Osaisin kyllä, mutta en halua. En halua aikatauluttaa kirjoja ja mielentiloja, mielialoja. Jatkan siis surffailua kirjasta kirjaan, jätän kesken, palaan niihin uudestaan, luen läpi vuorotellen, kunnes jokin opus tarttuu tiukasti käteen eikä päästä irti ennen kuin olen keskustellut sen kanssa kahden intensiivisesti kannesta kanteen. Selaan, surffaan ja siirtyilen, kunnes pääsen taas lukevaan tilaan.