Bussikuski puhuu koko matkan kännykkään. Hänellä ei ole hands freetä enkä uskalla vilkaista pyörittääkö hän rattia yhdellä kädellä. Käydyn keskustelun puolikas kantautuu kauas kohti bussin takaosaa, en ymmärrä sanaakaan minulle tuiki tuntemattomasta kielestä. Samaan aikaa takanani nuori nainen käy jankkakeskustelua kännykäänsä puolen bussi iloksi ja ärtymykseksi. Toisella kerralla luen runokirjaa bussikuskin radiouutisten vieressä. Se ei haittaa minua lainkaan.

Nämä tilanteet mietityttävät minua.

Miksi minua häiritsee bussikuskin kännykkään puhuminen? Huolehdinko pelkästään liikenneturvallisuudesta? Vai onko syynä se, etten ymmärrä sanaakaan kuskin puheesta? Mistä hän puhuu, haukkuuko pomoaan, antaako joku hänelle ajo-ohjeita, ratkooko hän ystävänsä kanssa parisuhdeongelmia vai käy läpi futisjoukkueen viimeisintä ottelua?

Nuoren naisen yksipuolinen keskustelu on myös irronnut kontekstistaan. Nainen puhuu keskustelemisesta, mutta mitä toinen sanoo. Miksi he kinastelevat, miksi nainen toistelee vain muutamaa sanaa? Kaunis ja hieman keimaileva ääni ei pelasta tilannetta, pakkokuulijan tekisi mieli todeta "ei, keskustelusi ei tosiaan ole kiinnostavaa". Flirttaileeko hän kännykän kautta? Puolikas flirttikeskustelu kuulostaa rasittavalta ja typerältä.

Uutistenlukijan tasainen ääni ei häiritse. Ymmärrän sanat ja puhetilanteen, lauseet ovat kokonaisia ja ne on sidottu loogisesti toisiinsa. Minulla ei ole tarvetta miettiä ja täydentää aukkopaikkoja. Toisin kuin kännykkään puhujat uutistenlukija ei vedä minua osalliseksi keskusteluun, jossa roolini on puolikkaan kuuntelijan ilman puheoikeutta. Uutistenlukijaa voin kuunnella tai pitää matalaäänisenä taustamusiikkina. Voin lukea häiriintymättä runokirjaa.