Kuljen runoilijan matkassa, pohdin kulttuuria, identiteettiä, minää ja sinää. Lasin reuna on tahmainen ja tuolin alla suklaapaperi. Eteisessä on rivi kasseja kirjoja täynnä, ohitan ne, ei vielä, pian tartun teihin, rapistelen sivuja, etsin tarinoita, ei vielä, kohta.

TV:ssä pieni mies kiertää viiksiään, hymyilee samoin kuin entinen pomoni. hetken minun on häntä suuri ikävä. Ulkona lumeen on painunut jälkiä, askeleet kulkevat rinnan ja päällekäin, valon ja varjon välissä, valkoisen ja sinisen rajalla.

Sisällä hiekkamyrsky pyörteilee ties monennettako kertaa, huoneesta toiseen. Yhtäkkinen hiljaisuus jähmettää jalan, saa sormet pysähtymään. Kone pyörii, musta ei muutu valkoiseksi, voiko musta olla kirkasta.

Vedän sukkia sängyn alta, karkkipapereita nurkasta, raaputan purkkaa parketista. Uumenistani kuuluu mutinaa, puolikkaita lauseita, täysiä tuhahduksia. Kukaan ei keitä minulle minttuteetä eikä hiljaisuus viihdy nurkissa. Pöytä vyöryy notkuen, työnnän juustopussiin rikkinäistä kuumemittaria. Kuvassa minulla on kaksi nenää.