Unohtamani kirjailijat leipovat minulle leipiä, esittelevät vuokia ja pieniä pakastepusseja. He kulkevat huoneissa ja talosta toiseen enkä ymmärrä miksi juuri he tulevat unieni keskelle, miksi istuvat keittiönpöydän ympärillä ruudullisen liinan toisella puolella ja puhuvat ihan arkisia. Toiset viipyvät vain hetken uneni reunoilla. Kaikki on tuttua ja vierasta, en tiedä kenen keittiössä olen, en tiedä kuka on unen keskushenkilö, kirjailija vai minä itse.

Hän istuu toisessa keittiössä toisen keittiönpöydän takana. Aluksi en uskalla katsoa häneen päin, en kohdata katsettaan. Nostan silmäni pöytäliinasta, hänen silmänsä ovat harmaat ja hiukset vaaleat, katse intensiivinen ja hymyilevä ja näen että hän haluaa katsoa juuri minuun. En ole nähnyt häntä koskaan ennen. Myöhemmin luen hänelle lehteä, hän loikoilee selkäni takana. Jalkaterä koskettaa jalkaani enkä siirrä omaani. Kaikki on merkityksellistä, katse ja pieni vakaa, paikalleen jäävä hipaisu.Välimatka säilyy, tunnen lämmön sen läpi. Minua väsyttää, mutta luen yhä lehteä ääneen.