Tämä kirjoitus sisältää juonipaljastuksia. Jos et ole vielä lukenut teosta Harry Potter and Deathly Hallows tai  aiempia pottereita, mutta aiot lukea ne jossain vaiheessa, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Mitä vähemmän sarjan tapahtumista tiedät etukäteen, sitä mukavampaa ja hurjempaa on yllättyä kirjoja lukiessa.

         

"Hänestä tulee kuuluisa – legenda – en yhtään ihmettelisi vaikka tämä päivä vielä joskus tunnettaisiin Harry Potterin päivänä – Harrysta kirjoitetaan kirjoja – jokainen lapsi meidän maailmassamme oppii tuntemaan hänen nimensä!" (Harry Potter ja viisasten kivi, s. 20.) Ei tainnut J. K. Rowling arvata miten enteellisiä sanoja kirjoitti, vaikka tietysti puhuikin taikamaailmasta.   

Luin kolme ensimmäistä potteria (Harry Potter ja viisasten kivi, Harry Potter ja salaisuuksien kammio, Harry Potter ja Azkabanin vanki) peräperää kolmannen osan ilmestyttyä. Minusta tuli suuri Potter-fani saman tien. Luin kirjoja ahmien, en malttanut laskea niitä käsistäni, luin "vielä yhden luvun" ja "vielä yhden", kunnes huomasin aamuyön koittaneen ja herätyskellon tikittävän kohti pirinää ja työpäivää. Seuraavia osia (Harry Potter ja liekehtivä pikari, Harry Potter ja Feeniksin kilta) odotin innokkaasti mutta vasta kuudenteen osaan (Harry Potter ja puoliverinen prinssi) tartuin alkukielellä. En malttanut odottaa Jaana Kaparin käännöstä, halusin tietää mitä Harrylle tapahtuu.

Olen lukenut suurimman osan kirjoista vähintään pariin kertaan. Olen lukenut niitä itsekseni ja ääneen, suomeksi ja englanniksi. Ensimmäisellä lukukerralla nautin etenevästä tarinasta, toisella aloin arvostaa sitä, miten tietoisesti Rowling on kirjoittanut monen kirjan läpi rakentuvaa kokonaisuutta. Olen yrittänyt miettiä miksi olen pottereista innostunut. Tässä joitakin syitä. 
     

Rowling osaa rakentaa juonta koukuttavasti. Hän on ripotellut teksteihin paljon pieniä asioita, jotka huomaa ehkä vasta toisella lukukerralla ja jotka auttavat hahmottamaan kokonaisuutta – tämä on  juuri sitä tietoista kokonaisuuden rakentamista. Teokset esimerkiksi sisältävät pieniä viitteitä tuleviin tapahtumiin, jopa henkilöihin. Azkabanin vangissa on Puuskupuhin huispauskapteenista Cedric Diggorysta lyhyt kuvaus, jossa tuodaan esiin hänen reiluutensa ja suoraselkäisyytensä, ominaisuudet, jotka määrittävät häntä seuraavan osan eli Liekehtivän pikarin kolmivelhoturnajaisten aikana.

Rowling on kirjoittanut teoksiinsa monia vastapareja, joista osa jää ensimmäisellä lukukerralla huomiotta, sekä lisäksi erilaisia vastaparimahdollisuuksia, joista lukijat voivat kiistellä. Osa vastakkainasetteluista on vain pieniä symboleja, osa asettaa ihmiset ja heidän erilaiset ratkaisunsa rinnakkain. Esimerkkinä pienistä vastapareista käy ensimmäisen osan koulutarvikkeet. Harryn jästiserkku Dudleyn uuden koulun, sisäoppilaitos Jalostamon, kouluvarustuksiin kuuluivat "kyhmyräiset kepit, joilla he hutkivat toisiaan kun opettajat eivät nähneet. Sitä pidettiin hyvänä harjoituksena tulevaa elämää varten." (Harry Potter ja viisasten kivi, s.40.) Aikamoinen vastakohta Tylypahkan oppilaiden taikasauvoille, joilla on tarkoitus tehdä hyvää.

Tylypahkan oppilaista vastapariksi voisi asettaa esimerkiksi Ron Weasleyn ja Draco Malfoyn. Molemmat tulevat puhdasverisistä velhoperheistä, mutta he suhtautuvat taika- ja jästimaailmaan ja niiden jäseniin eri tavoin. He ovat erilaisia myös ja ennen kaikkea suhteessaan Harry Potteriin. Ronin ja Dracon asettaminen vastakkain on minusta perustellumpaa kuin Harryn ja Dracon, koska Ron ja Draco edustavat kärjistettynä taikamaailman suhtautumista Harryyn. Muita pareja voisivat olla esimerkiksi Harry ja Neville Longbottom yhteisen syntymäpäivän ja mahdollisen ennustuksen toteuttajina, professori Punurmio ja kentauri Firenze suhteessa ennustamiseen ja tietenkin voimakkaat velhot Dumbledore ja Voldemort. Voldemort on luontaisesti myös Harryn vastapari, heidän vastakkaisuutensa sekä kohtaloidensa yhteenkietoutuminenhan on teossarjan kantava teema.

Pidän Rowlingin luomasta herkullisesta ja osin hervottomasta taikamaailmasta, jonka ihmeet ovat mielikuvituksellisia ja osa jopa kadehdittavia. Erikoinen taikamaailma on myös melko samantapainen kuin jästien maailma. Perheet, ihmisten väliset suhteet ja tunteet, lehdistö ja poliitikkojen toiminta ovat rinnasteisia. Taikamaailma on lukijalle samaan aikaan vieras ja tuttu. Se sallii samastumisen ja ihmettelyn, uusien oivalluksien löytämisen. Rowling kirjoittaa niin, että taikamaailma vaikuttaa todelliselta. Se on iso osa sadun lumoa.

Taikomattomien elämää velhot ja noidat katselevat hämmästellen, jästien keksinnöt ja arkielämän tavat ja tavarat ovat heille yhtä käsittämättömiä kuin jästeille taikamaailman normaalit esineet ja käytännöt. Rowling osaa asettaa kaksi maailmaa rinnan siten, että erot ja yhtenevyydet näkyvät. Useimmiten rinnastukset ovat hauskoja, mutta kirjailija tuo mukaan myös tummia sävyjä. Kahden maailman välillä kulkevat luontevasti jästiperheisiin syntyneet noidat ja velhot, joihin suhtautuminen on ristiriitaista, jopa torjuvaa. Jotkut puhdasveriset velhosuvut eivät hyväksy jästisyntyisiä eivätkä sallisi näille opetettavan magiaa, jästimaailmassa noidat ja velhot luokitellaan friikeiksi. Ja vaikka suurin osa taikamaailmasta hyväksyykin jästisyntyiset, joita onkin suurin osa velhoista ja noidista, eivät kaikki taikamaailman taikuutta osaavat ole samanarvoisia. Esimerkiksi kotitontut omaavat vahvoja taikavoimia, silti he ovat orjan asemassa.  

Rowling ylipäänsä ei teoksissaan kaihda näyttämästä kohtalon nurjia puolia. Kun taikamaailma joutuu hyvän ja pahan väliseen taisteluun, joka huipentuu viimeisessä osassa Harry Potter and Deathly Hallows, saavat seuraukset lukijan kyynelehtimään. Kirjailija ei kaunistele sodan synkkää puolta. Hän näyttää, että sodissa kuolee viattomia, rakkaita ystäviä ja muita läheisiä, kuolema ei väistä hyviäkään eivätkä tappiot jää vain vastapuolen kannettaviksi.

Kuitenkin suurin syy siihen, että pidän niin paljon Harry Potter -sarjasta, on henkilökuvaus. Kirjailija on luonut henkilöitä, joihin voi kiintyä, joista välittää ja joita kaipaa sarjan päätyttyä. Oli kyseessä lapsi, nuori tai aikuinen, Rowling saa hahmoihin monisyisyyttä eikä hän selitä hahmojaan puhki, moneen henkilöön jää salaperäisyyttä vielä seitsemännen osan jälkeen. Seitsemännessä osassa olin vaikuttunut siitä, miten Dumbledoren henkilöhahmoa syvennettiin, miten hänen idealisoidun kuvansa säröyttäminen teki hänet ja hänen voimansa ymmärrettävämmiksi  – ja paljastuihan myös se, miksei hän koskaan ryhtynyt taikaministeriksi. Vieläkin suuremman vaikutuksen teki Kalkaroksen kohtalo, hänen traaginen rakkautensa - mahdollisuutta olin pitkin sarjaa hiljaisesti pohdiskellut – ja sen vaikutus hänen tekemiinsä ratkaisuihinsa.

Viimeisen osan luettuani oli tunnelmani moninainen - puhdistunut, surullinen, haikea ja helpottunut. Olin tyytyväinen Rowlingin tapaan lopettaa sarja, se tekee aika mahdottomaksi kirjoittaa uskottavia uusia seikkailuja. Eräässä haastattelussa Rowling paljasti suunnittelevansa Harry Potter -ensyklopediaa, jossa hän kuvailisi mitä kirjan hahmoille tapahtuu seitsemännen osan tapahtumien jälkeen ja paljon muutakin kirjan hahmoihin liittyviä tietoja. Olen hyvin innostunut, lisää luettavaa pottermaailmasta!

Pidän paljon monista kirjojen hahmoista, mutta suurimmat suosikkini ovat Ron Weasley ja hänen äitinsä Molly. Professori McGarmiwassa on asennetta!